Talous |

Työttömien päivärahan korotukseen vahvistus viime hetkellä

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen ensi vuoden budjetista. Hallitus joutui kuitenkin korjaamaan budjettiaan vielä tänään keskiviikkona. Työttömyysturvaan luvattiin sadan euron korotus, mutta osa rahoista puuttui vielä tämänpäiväisestä budjettiesityksestä.

Työvoimatoimisto.
Hallitusneuvotteluissa luvattiin, että työttömän peruspäivärahaan ja työmarkkinatukeen tulee 100 euron tasokorotus. Kuva: YLE

Hallituksen työttömille lupaama sadan euron korotus kuukausittaiseen päivärahaan on muuttunut moneen kertaan.

Vasta keskiviikkona hallituspuolueiden puheenjohtajat pystyivät sopimaan, että luvattu sadan euron korotus on todella 100 euroa eikä esimerkiksi noin 80 euroa.

Hallitusneuvotteluissa alkukesästä annettiin lupaus, että työttömän peruspäivärahaan ja työmarkkinatukeen tulee 100 euron tasokorotus kuukaudessa.

Hallituksen budjettiriihen kirjaus kuitenkin oli, että 100 euron korotus sisältää myös perinteisen indeksikorotuksen ja varsinainen tasokorotus olikin jäämässä noin 80 euroon. Hallitusneuvotteluissa myönnetyt 227 miljoonaa eivät riittäisikään enempään.

Vasta keskiviikkona hallituspuolueiden puheenjohtajat pystyivät vahvistamaan, että tarvittavat rahat löytyvät ja satasen lupaus pitää.

Linjauksen myötä eduskunnalle annettua budjettia korjataan. Niin SDP kuin kokoomuskin vakuuttavat, että satasen lupauksesta pidettiin kiinni koko ajan, vaihtuvista luvuista huolimatta.

Eduskunta pääsee keskustelemaan budjetista ensi viikolla.

Lähteet:
YLE Uutiset

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä