Talous |

Työttömien työnhakijoiden määrä nousee useimmilla toimialoilla

Hitaasti paranevista työttömyysluvuista huolimatta työttömyys on kasvanut useilla teollisuuden toimialoilla vuoden takaiseen verrattuna. Aivan uusia työpaikkoja on syntynyt mm. talonrakennukseen.

Haltonin työntekijä kokoaa laitetta
Ilmastointilaitteita valmistavan kausalalaisen Haltonin tehtaalla lomautukset on peruttu. Kuva: Yle

Työ- ja elinkeinomisteriö eritteli uusimmista työllisyysluvuista YLE Uutisten pyynnöstä myös ammattiryhmäkohtaiset tiedot.

Tulosten mukaan useimmilla toimialoilla on vuoden 2010 heinäkuussa enemmän työttömiä työnhakijoita kuin vuosi sitten samaan aikaan. Työttömien määrä on lisääntynyt mm. konepaja- ja metalliteollisuudessa.

- Nämä on sellaisia aloja, että niissä lomautukset nyt purkautuvat, arvelee Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Jaakko Kiander.

- Sitten kun lomautetut ovat tulleet töihin, niin tilanne varmaan pysyy aika stabiilina. Koska nämä ovat pääomavaltaisia aloja niin ei siellä niin kauheasti lähdetä luomaan uusia työpaikkoja, Kiander pohtii.

Myös korkeasti koulutetut työnhaussa

Myös mm. tekniikan aloilla, kuten korkeasti koulutettujen arkkitehtien ja insinöörien parissa työnhakijoiden määrä on kasvanut vuodessa lähes tuhannella.

Niinikään tietotekniikan, opetusalan ja sairaanhoidon parissa työskentelevien työttömien määrä on lisääntynyt.

Haltonilla peruttiin lomautukset

Halton Oy:n tehtaalla Iitin Kausalassa on ilmastointilaiteiden tuotanto pääsemässä taantuman hellittäessä takaisin entiseen vauhtiin. Henkilöstön lomautukset on peruttu ja liikevaihto kipuaa vuoden takaisiin kuukausilukemiin.

23 maassa toimiva suomalaisyrittäjä arvelee, että nyt on meneillään talouskasvu, joka ei ihan pian muutu uusiksi työpaikoiksi.

- Taantuman aikana pidettiin kiinni kapasiteetista, eli pidettiin henkilöstöstä kiinni, ja nyt sitten kun kasvu on käynnistynyt niin pystytään vielä toimimaan jonkin aikaa ennenkuin alkaa ihan oikeasti työllisyys kohenemaan, Haltonin hallituksen puheenjohtaja Halttunen sanoo.



- Uskomme kyllä, että kasvua on tulossa. Todennäköisesti tämä kasvu ei tule olemaan kovin voimallista, eli ainakin tämän syksyn aikana me varmaan tulemme olemaan siinä tilanteessa, että tuskin tulemme paljoa uutta työvoimaa tarvitsemaan, Halttunen sanoo.

Tuotanto kyllä pyörii

Vientiteollisuuden suurilla aloilla, kuten metalli- ja metsäteollisuudessa on tuotanto on toki vauhdissa.

Työministeriön erittelemien tietojen mukaan Metalliteollisuus on kutsunut yli 11 000 ryhmälomautettua työntekijää takaisin töihin. Todellisuudessa määrä on miltei kaksi kertaa suurempi, koska yksittäiset lomautukset eivät kirjaudu näihin lukuihin.

Metsäteollisuuden ryhmälomautuksia on peruttu liki 5 000.

Aivan uusia työpaikkoja syntyy myös, ennen muuta talonrakennusalalle. Samoin puukaupan viriäminen on tuonut lisää työtilaisuuksia metsätöihin.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Juuri nyt

Kotimaa

Hyvinkään ampumatapaus vaati toisen kuolonuhrin

Poliisi on saanut Hyvinkään ammuskelusta epäillyn kiinni.

Hyvinkään aamuöinen ampumatapaus on vaatinut toisen kuolonuhrin. Loukkaantuneita on seitsemän. Yksi kuolleista menehtyi heti paikalla, toinen puolestaan aamulla sairaalassa.Poliisi otti aamulla kiinni ampumisista epäillyn miehen. Epäilty on 18-vuotias hyvinkääläismies. Poliisi kuvaa hänen taustaansa "lähes puhtaaksi". Aselupia miehellä ei ole.

  • Ylimääräiset uutislähetykset klo 13.30 ja 15, TV1. Ylimääräinen ajankohtaisohjelma klo 14, Radio Suomi.

  • Olitko paikalla? Lähetä meille kuvauksesi tapahtumista osoitteeseen yle.uutiset@yle.fi. Kuvan tai videon voit lähettää samaan osoitteeseen tai numeroon 16149.

  • Hyvinkään kaupunki on avannut sairaalan tiloihin kriisiapupisteen. Kriisiavun tavoittaa myös numeroista (019) 415550 ja (019) 415551

Tapahtumat hetki hetkeltä

  • 09.40

    Katso poliisin tiedotustilaisuus täältä.

  • 09.00

    Poliisi pitää Hyvinkään ampumavälikohtauksesta tiedotustilaisuuden

  • 08.41

    Poliisi peruu hätätiedotteen ja kertoo, että vaaraa alueen asukkaille ei enää ole

Lue lisää

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä