New Articles |

Tyrvään kirkko paljasti uudet maalauksensa

Uudet kirkkotaiteilijat Osmo Rauhala ja Kuutti Lavonen kuvittivat Pyhän Olavin kirkkoa vanhoin aihein mutta 2000-luvun taiteilijan siveltimien vedoin. Alttarialueen teemana on paratiisi.

Video

- Samat peruskysymykset, joita olen koko tuotantoni aikana pohtinut, olivat tässäkin. Mistä kaikki on saanut alkunsa ja miten kaikki on kehittynyt, toteaa Osmo Rauhala.

Hän hämmästyy aina uudelleen, miten luomiskertomuksen perusrakenteet ovat niin samankaltaisia kuin tieteellinen selitys.



Norsut tärkeässä roolissa

Vanhaa aihetta, paratiisin syntiinlankeemuskertomusta, ei ole kuvattu ihmishahmoin. Osmo Rauhala on päätynyt toisenlaiseen ratkaisuun.

- Ratkaisun löytymisessä auttoi kaksi seikkaa. Toinen oli Mikael Toppeliuksen tekemät kuvat Haukiputaan kirkkoon, jossa on nimenomaan norsu paratiisiosiossa aika suuressakin roolissa, kertoo Osmo Rauhala.

Toinen ratkaisunavain oli muistikuva amatööribiologian tutkimuksista: Suuret naarasnisäkkäät, eritoten norsut, houkuttelevat uroksia parittelemaan viemällä niille hedelmiä tai herkkupaloja. Sama tematiikka tuli norsujen avulla esiin kuin perinteisen raamatuntulkinnan mukainen kuva Eevasta viemässä omenaa Aatamille.

Aatamia kuvaavassa osassa tulee pahuus ensimmäisen kerran mukaan. Osmo Rauhala on kuvannut käärmeen maasta nousevana omituisena epäsikiönä, jossa on selkeästi kasvi, mutta kasvi jolla on silmät.



Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: New Articles

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä