Tyrvään Pyhän Olavin kirkko täyttyi juhlijoista
Uudelleen käyttöön otettu Tyrvään Pyhän Olavin kirkko on täyttynyt uteliaista vieraista. Sunnuntain juhlamessuun osallistui arviolta 500 - 600 ihmistä. Kirkko täyttyi viimeistä paikkaa myöten, ja osa vieraista osallistui messuun kirkon pihalla.
Sunnuntaisessa kirkon käyttöönottomessussa saarnasi emeritusarkkipiispa John Vikström. Vuonna 1997 tapahtunut kirkon tuhopoltto osui Vikströmin virkakaudelle, ja tulipalon aikaan hän oli pitämässä piispantarkastusta Karkussa.
Tuhopolton tuhoama Sastamalassa sijaitseva kirkko rakennettiin uudelleen talkootyönä. Jälleenrakennus maksoi pari miljoonaa euroa.
Uuudelleenrakennettu kirkko otettiin käyttöön kesällä 2003. Kirkko suljettiin jälleen yleisöltä kesällä 2005 maalaustöiden vuoksi. Taiteilijat Kuutti Lavonen ja Osmo Rauhala maalasivat 1500-luvulta peräisin olevaan kirkkoon uusia maalauksia neljä kesää.
Tänä viikonloppuna kirkko on avoinna klo 22.00 asti. Syyskuun loppuun asti kirkko on avoinna ja opas paikalla joka päivä klo 11.00 - 18.00.
Sastamalan seurakunnan vt. kirkkoherran Lasse Hautalan mukaan ensimmäisenä yleisöpäivänä lauantaina ihmiset jonottivat kirkkoon heti kirkon taiteen vastaanottojuhlan päätyttyä.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Hukkuneiksi epäiltyjä etsitään Naantalissa ja Kuopiossa
Naantalissa on kadonnut nuorukainen, joka oli hypännyt Kuparivuoren kalliolta mereen vahvasti päihtyneenä. Kuopiossa katosi lauantai-iltana noin 70-vuotias kalareissulla ollut mies.
SPR auttaa nuoria kaduilla, puhelimitse ja netissä
SPR auttaa nuoria viikonlopun ajan monin tavoin. Hyvinkään ampumavälikohtauksessa kuoli kaksi ihmistä.
Mies kuoli putkaan Vantaalla
Vuonna 1982 syntynyt mies menehtyi lauantaina putkatiloissa voimankäyttötilanteessa. Hänet oli tuotu putkaan edeltävänä yönä.
Poliisi: Hyvinkään ampuja toimi yksin
Poliisi on kuulustellut kymmenkunta epäillyn ystävää lauantain aikana. Miehen kuulustelut jatkuvat sunnuntaina.
Poliisi löysi koululaiseen törmänneen autoilijan Alavudella
Tapahtuneella ei ole yhteyttä Kanta-Hämeessä tapahtuneisiin yliajoihin. Yliajaja on 77-vuotias nainen.
Arkkipiispa Mäkinen: Nyt on aika tukea, eikä etsiä syitä
Arkkipiispan mukaan Hyvinkään tragedia nostaa silti väistämättä kysymyksiä suomalaisesta yhteiskunnasta. Tuusulan Jokelan ja Kauhajoen ampumiset palaavat monen mieleen.
Metallin vasemmisto vääntää kättä sihteeristä
Metallityöväenliiton liittokokous kokoontuu neljäksi päiväksi Tampereelle. Liiton nykyinen sihteeri kohtaa kolme haastajaa. Lopullinen valinta selviää tiistaina.
Kriisipuhelin antaa apua järkyttyneille nuorille
SPR auttaa Hyvinkään ampumavälikohtauksesta järkyttyneitä nuoria puhelimitse ja itse tapahtumapaikalla.
Räsänen: Aseiden säilyttämisen sääntöjä voisi tiukentaa
Sisäministeriön työryhmä pohtii tiukennuksia aselakiin. Räsäsen mukaan muutokset aselakiin tulevat voimaan tämän vaalikauden aikana.
Hyvinkään uhrit samasta koulusta
Menehtyneet opiskelivat Hyrian yksikössä Hyvinkäällä. Hyrian yksiköissä Hyvinkäällä ja Riihimäellä järjestetään suruliputus maanantaina ja tarjotaan kriisiapua.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.