Kainuu |

Tytöt kaipaavat mäkihyppyyn lisää tyttöjä

Naismäkihyppy on ollut tällä kaudella esillä aikaisempaa voimakkaammin. Syykin on selvä, sillä naiset hyppäävät olympiamitalista ensimmäisen kerran vuoden 2014 Sotshin kisoissa. Suomessa lajia harrastavia naisurheilijoita on vielä vähän, piirinmestaruuden saa melko helpolla ja myös hyvän sijoituksen SM-kisoissa.

Mäkihyppy
Noora Heikkisen ponkkariharjoitus Vuokatissa Kuva: YLE

Naiset kilpailivat mäkihypyn maailmanmestaruudesta ensimmäisen kerran Tshekin Liberecissä vuonna 2009 ja tämän talven aikana he ovat kisanneet myös maailmancupin pisteistä. Naismäkihyppy on mukana vuoden 2014 olympialaisissa ja monet lajia ovat asettaneet tavoitteensa juuri sinne. Julia Kykkänen on tällä hetkellä Suomen ykköshyppääjä ja hänen takana on kärkkymässä muutaman urheilijan haastajaryhmä. Sen muodostavat rovaniemeläinen Jenni Rautionaho ja puijolaiset Tanja Kaverinen ja Noora Heikkinen.

Puijon hiihtoseuraa edustava Noora Heikkinen sai sykäyksen harrastukseen Kajaanissa. Kainuun hiihtoseuran jälkeen Heikkinen hyppäsi Sotkamon Jymyn väreissä ja nyt harjoittelupaikkana on Puijo.

- Hyvää valmennusta sain myös Kainuussa, mutta Puijolla on muita tyttöhyppääjiä, niin ei tarvitse yksinään poikien kanssa hyppiä. Toki tulen minä poikienkin kanssa toimeen ja tornissa kyllä juttua riittää, sanoo Noora Heikkinen.

Tavoitteena Maailman Cup

Tänä talvena ensimmäiset pisteet Continental Cupissa hypännyt Tanja Kaverinen on Nooran seuratoveri ja hän sai kipinän mäkihyppyyn koululuokan tutustuessa lajiin Lieksassa.

- Tällä hetkellä tavoitteena on päästä kiertämään Maailman Cupiin. Sinne jos pääsisi, niin se olisi hieno juttu.

Rovaniemeläisen Jenny Rautionahon isä Esko Rautionaho hyppäsi Suomen maajoukkueessa 70-luvulla, joten perheessä on harrastettu mäkihyppyä jo paljon ennen Jennyn syntymää. Jenny on syntynyt 90-luvun puolivälin jälkeen ja hän sai innostuksen lajiin veljiensä harjoitusten kautta.

- Pienestä pitäen olen joutunut olemaan veljien ja isän treeneissä mukana, sieltä se innostus lajiin sai alkunsa.

Panostusta kaivataan

Kaikki kolme tyttöä ovat tyytyväisiä Suomessa saatavaan valmennukseen, suurin huoli on siinä miten nyt mukana olevat saataisiin pysymään lajin parissa.

- Tällä hetkellä lajia harrastaviin tyttöihin pitäisi satsata enemmän ja lajin pariin aikovien tyttöjen kannattaisi mennä rohkeasti mukaan paikkakunnan mäkikouluun, sillä sieltä aina nousee hyppääjiä mukaan toimintaan, kertoo Jenny Rautionaho.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kainuu

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä