Tyykikylä tahtoo tekstiilimuistojen comebackin
Valtakunnalliselle tekstiilimuseolle puhalletaan henkeä Forssassa. Forssasta on lähtöisin iso pala suomalaista tekstiiliperinnettä. Mahdollisuudet saattavat koittaa nyt, kun suomalainen tekstiiliteollisuus itse on jo lähestulkoon kuollut ja siirretty muihin maihin.
Forssalaiset tekstiilitaiteilijat, suunnittelijat ja tekstiilitehtaiden insinöörit muistavat hyvin kivuliaat hetket parinkymmenen vuoden takaa. Silloin he saivat eettisesti todella rankan työtehtävän: oli mentävä forssalaisten tekstiilitehtaiden pitkiin kellareihin perkaamaan tuhansia hyllymetrejä kangasnäytteitä, mallipiirustuksia, värimalleja, rakennuspiirustuksia, työkirjoja ja kaikkea muuta materiaalia, mitä Forssaan oli kertynyt 150 vuoden aikana. Niin kauan kehruu- ja kutomakoneet olivat Forssassa jyskyttäneet.
Työtehtävä oli selvä: materiaali oli seulottava, pakattava laatikoihin ja pistettävä matkaan Mikkeliin, Elinkeinoelämän keskusarkistoon säilöön.
Rekat veivät mukanaan Forssan elävän historian ja ison osan suomalaista tekstiiliteollisuusperinnettä. Jo tuolloin Forssassa syntyi keskustelu siitä, eikö forssalainen historia kannattaisi säilöä sen syntysijoilla? Eikö Forssaan pitäisi perustaa valtakunnallinen tekstiilimuseo, joka palvelisi vähintään tutkijoita? Museo, josta kenties hyvällä onnella voisi muodostua myös nähtävyys.
Nyt kun myös forssalainen tekstiiliteollisuus itse on kuollut ja haudattu - viimeisiä kutomakoneita puretaan parhaillaan Finlaysonin teollisuusalueella laivattavaksi tiettävästi Pakistaniin - on ajatus valtakunnallisen tekstiilimuseon perustamisesta Forssaan herännyt jälleen.
Tulen toi Forssaan Hämeen taidetoimikunta, joka pisti forssalaiset miettimään sitä, kuinka savupiipputeollisuuden alasajon jälkeen tyhjilleen jääneet tehdaskiinteistöt ovat Suomessa monin paikoin jo täyttyneet kulttuuritoimijoista. Tulokset näkyvät sekä kannattavuuslaskelmissa että paikkakuntien piristymisessä.
Museolle hyvät perusteet Forssassa
Taidekriitikko, kuraattori Hannu Castrén sanoo, että valtakunnallisen tekstiilimuseon perustamiselle Forssaan on sekä taiteelliset että kulttuuriset perusteet.
- Tekstiiliteollisuuden lakkauttaminen Suomesta on tapahtunut surullisella vauhdilla. Teollisuuslaitokset ja osaaminen, henki, historia ja tapa Forssassa katsoa maailmaa tekstiilin ja tekstiiliin sisältyvän kauneuden kautta, antavat myös pohjan tuoda tekstiili toisella tavalla esiin, sanoo Castrén.
- Muualla Euroopassa on tapahtunut paikoin niin, että kun teollisuus on kuollut, niin kulttuuri on tehnyt kaupungista globaalisti näkyvän. Tämä saattaa olla myös Forssalle suuri mahdollisuus.
- Monissa teollisuuskaupungeissa, kuten esimerkiksi Glasgow'ssa, teollisuushallit on muutettu luovan yrittämisen käyttöön ja kaupungissa on tapahtunut uusi nousu. Pelkästään Bilbaossa kuuluisan arkkitehdin rakentama taidemuseo on saanut aikaan sen, että luovan talouden tutkijat ja professorit puhuvat jatkuvasti Bilbaon ihmeestä.
- Miksei jo tässä vaiheessa voitaisi Forssassa ottaa tavoitteeksi Forssan Ihme! Enkä nyt puhu pelkästään valtakunnallisesta taidemuseosta, vaan kaikesta siitä esteettisestä tiedon ja taiteen pohjasta, mikä liittyy tekstiiliin, toivoo Castrén.
Tuoreimmat aiheesta: Häme
Jälleen nainen ajoi lapsen päälle Janakkalan Tervakoskella
Tuntematon naiskuljettaja on jälleen kolhaissut lasta Janakkalan Tervakoskella. Tekotapa ja paikka ovat samoja kuin aiemminkin. Poliisi kaipaa apua yleisöltä.
Varastetut akut ja dieselit päätyivät Latviaan - liigan toiminta jatkuu yhä
Poliisi on saanut selvitettyä latvialaisliigan ison polttoaine- ja akkuvarkauksien sarjan. Varkaat ovat vangittuina, mutta ammattimaiset dieselvarkaudet jatkuvat yhä.
"Täällä meitä vievät olot ja harhaluulot"
Kanta-hämäläinen kirjailija Sanna Eeva kurkistaa mielenkellareihin tuoreessa romaanissaan Olot. Kirjan keskiössä ovat äidit ja tyttäret.
Kaatunut junanvaunu on siirretty - radan korjaustyöt jatkuvat
Tavarajunan kaatunut vaunu on saatu siirrettyä sivuun. Radan korjaus jatkuu kuitenkin edelleen. Helsingistä pohjoiseen menevät junat joutuvat yhä kiertämään Riihimäen tavaraliikenneratapihan kautta.
Forssan koulut yhdistetään
Pohjois-Forssassa äkillinen suunnitelmien aikaistaminen on aiheuttanut suurta huolta: joukko matkulaisia vanhempia on jo kieltäytynyt laittamasta lapsiaan Kojolle.
Päivän kysymys: Eutanasia - oletko puolesta vai vastaan?
Kalmun lunastuslupa jäi pöydälle
Riihimäen kaupunki ei vielä hae lunastuslupaa Ympäristöministeriöltä Kalmun alueelle aiemmasta uutisoinnista poiketen. Virhe uutisoinnissa johtui Riihimen kaupungin virheellisestä tiedottamisesta.
Tavaravaunu poikittain raiteilla Riihimäellä - eteläinen junaliikenne sekaisin
Pitkän tavarajunan vaunu kaatui aamuyöllä raiteille Riihimäen Patastenmäen sillan pohjoispuolella. Kaatunut vaunu sijaitsi junan keskellä ja peittää alleen viisi raideparia. Toistaiseksi onnettomuuden syytä ei tiedetä.
Kaatunut vaunu on hankalassa paikassa
Raivaustyöt Riihimäen ratapihalla jatkuvat, onnettomuustutkija on jo lähtenyt paikalta. Onnettomuus ei ole aiheuttanut ympäristöongelmia.
Tavarajunan vaunu kaatui Riihimäellä - liikennehäiriöt alkavat jo helpottaa
Raiteita on saatu lisää käyttöön aseman kohdalla, joten kaukojunat voivat jälleen pysähtyä Riihimäellä. Liikenteessä on kuitenkin viivästyksiä ja vuoroja on peruttu.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.