Tyyrinvirta tarjoaa joutsenille turvapaikan
Rautalammin Tyyrinvirralla talvehtii yksi Savon suurimmista joutsenpopulaatioista. Läpi talven sulana pysyvä virta tarjoaa toipumispaikan myös monille omilta sijoiltaan eksyneille yksilöille. Viimeisimmät jäiden kynsistä pelastetut tapaukset tuotiin virtaan 120 kilometrin päästä, Nilsiästä saakka.
Tyyrinvirta on Rautalammin tunnetuimpia lintupaikkoja. Kahden ja puolen kilometrin mittaisessa virrassa talvehtii joka talvi jopa kymmeniä laulujoutsenia.
Tänäkin aamuna virrassa uiskentelee lukuisia kansallislintuja. Monista näkyy vain pyrstö, sillä ruoka täytyy etsiä tähän aikaan vuodesta syvältä virran pohjasta. Valkoisten lintujen joukosta erottuu yksi harmaa poikanen.
- Nilsiän poikasia. Sen näkee siivestä, pitkän linjan lintuharrastaja Kauko Sikström tunnistaa.
Viime viikolla lintuharrastajat ottivat kiinni Nilsiässä kaksi lentokyvytöntä joutsenta ja toivat ne toipumaan Tyyrinvirtaan. Osa molempien lintujen siipisulista oli katkennut, toiselta ne puuttuivat puolen metrin matkalta melkein kokonaan.
Sikströmin mukaan vastaavia vahinkoja sattuu usein, kun lintu joutuu repimään itsensä irti jäätyneestä virrasta.
- Jos sulka on irronnut kokonaan, se uusiutuu muutamassa viikossa, ja uusiutuminen alkaa välittömästi. Mutta jos sulka katkeaa, ei se vaihdu ennen kuin seuraavassa täydellisessä sulkasatokaudessa, joka on ensi kesänä.
Tällaisia lintuja Tyyrinvirtaan tuodaan hyvin kaukaakin. Kirkasvetisessä virrassa pohjaheinää riittää, ja rantojen rehevöityminen tuo alueelle koko ajan yhä enemmän joutsenia myös omin siivin.
Metsässä hortoileva lintu ei ole kunnossa
Sikströmin mukaan joutsenten pahin ongelma talvella ei ole pakkanen - paksu-untuvainen lintu sen kyllä kestää - vaan ruoansaanti. Lentokyvyttömiksi loukkaantuneet linnut saattavat lähteä tällöin hortoilemaan hädissään esimerkiksi metsään.
Jos näkee maillaan tällaisen linnun, kannattaa ottaa yhteyttä vaikkapa paikallisiin lintuharrastajiin, jotka kuljettavat sen esimerkiksi Tyyrinvirran kaltaiseen turvapaikkaan.
Mikäli lintu on törmännyt esimerkiksi voimajohtoon ja loukkaantunut pahoin, vaihtoehtoja ei enää ole.
- Jos esimerkiksi siipi on selvästi poikki, on se korjaamaton paikka. Silloin on parasta antaa armon käydä oikeudesta.
Lopettamisen voi hoitaa joko viranomainen tai sellaisen suullisella luvalla myös yksityishenkilö.
Tuoreimmat aiheesta: Savo
Malmikaivostoiminta polkaistiin Polvijärvellä ja Kaavilla
Australialaisyhtiö louhii Polvijärvellä maa-ainesta, josta rikastetaan Kaavilla kuparia, kultaa ja sinkkiä. Elinkeinoministeri sanoo korostavansa kaivosyhtiölle Suomen ympäristövaatimustasoa.
Minna Canthin kotitalon korjaustyöt alkoivat pakon edessä
Kanttilan omistava rakennusyhtiö joutui aloittamaan ulkoremontin, koska Kuopion kaupunki uhkasi yhtiötä mittavilla korvauksilla ja poliisitoimilla. Talon jatkokäyttö on kuitenkin yhä auki. Rakennusliike suunnittelee siihen asuntoja mutta talon kannatusyhdistys haluaisi rakennuksen edes osittain kulttuuriväen käyttöön.
Oikeus lievensi korvauksia paritusjutussa
Kuopiossa, Lahdessa ja Oulussa erotiikkaliikkeitä pitäneen yrittäjäkaksikon korvaukset puolittuivat hovioikeudessa. Käräjäoikeuden laajassa paritusjutussa antama vankeustuomio pysyi sen sijaan ennallaan.
Seitsemän uutta lähiliikuntapaikkaa nousee Itä-Suomeen
Valtio rahoittaa itäsuomalaisten liikuntapaikkojen rakentamista 800 000 eurolla tänä vuonna. Tuen avulla kolmen maakunnan alueelle nousee seitsemän uutta lähiliikuntapaikkaa.
Sukkia ja paperia myymällä luokkaretkelle
Alakoululaisten konstit luokkaretkirahojen keräämiseen ovat kirjavia. Kuopiossa kaupunki ei tue retkiä vaan oppilaiden on hoidettava rahoitus itse.
Kesäinen risteily sisävesillä houkuttelee
Kuopio-Savonlinna-laivareitille tavoitellaan tänä kesänä 4000 matkustajaa. Laivayhtiön mukaan ennakkovarauksia on tehty varsin hyvin ja risteilyjen yhteyteen on kehitetty myös oheisohjelmaa ja -retkiä.
Kalansyönnin hyödyt peittoavat ympäristömyrkkyjen haitat
Paljon kalaa syövä ammattikalastaja kuolee sydän- ja verisuonitauteihin harvemmin kuin muu väestö. Kaloista elimistöön kulkeutuvat ympäristömyrkyt eivät näytä vaikuttavan kuolleisuuteen.
Honka todellinen painajainen KuPSille
Tim Väyrysen kauden avausosuma takasi Hongalle voiton fyysisessä taistelussa.
Äidit, akat ja povipommit pääosassa
Haaveiden naiset ja arjen akat ovat esillä Lapinlahden taidemuseon torstaina avautuvassa kesänäyttelyssä. Museoon on koottu näyttely Tapani Kokon sekä usean ITE-taiteilijan naisaiheisista kuvista ja veistoksista.
Ikealla Kuopiossa väljä avajaispäivä
Itä-Suomen ensimmäinen ja Suomen viides Ikea avasi ovensa torstaina ilman ruuhkia. Ikea ja sen kylkeen pian valmistuva kauppakeskus Ikano kampeavat kaupan painopistettä Kuopion etelälaidalle. Kuopion keskustan vetovoimaan uskotaan silti.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.