Ufotalo laskeutuu Espooseen
1960-luvun arkkitehtuurin taidonnäyte Futuro-talo avataan pian yleisön ihmeteltäväksi. Aikanaan ufotalosta povattiin jokaisen perheen omaa, helikopterilla näppärästi siirtyvää loma-asuntoa.
Virtasalmella Ekin Muovin hallissa komeilee kirkkaan keltainen, ilmiselvä ufo. Soikea, ikkunoin ja laskuportain varustettu avaruuslaiva on kuitenkin Ekin Muovin kunnostettavana ollut 60-lukulainen hiihtomaja, Futuro-talo. Talo on Ekin Muovin kunnostettavana, sillä Espoon kaupungin Näyttelykeskus Weegee osti arkkitehtuurin ihmeen omakseen ja halusi entisöidä talon 60-luvun asuunsa ennen näytteille asettamista.
Museokohteen restaurointi uudenveroiseksi osoittautui haasteelliseksi, sillä 60-luvun muovipintojen entisöinti on konservointimaailmassa uutta.
- Kyllä on ollut haasteellinen projekti. Jouduimme tekemään teknisesti kaikki pinnat uusiksi kun maalipinnat olivat niin rapistuneet. Sen lisäksi ne piti vielä pinnoittaa uusiksi, jotta ne näyttäisivät siltä kuin talo olisi ollut vuosia käytössä vaikka siinä pinnassa onkin uusi materiaali. Sen pitää taas kestää toiset 40 vuotta luonnonolosuhteissa, kunnostaja Erkki Lappi kertoo.
Entisöinnissä Futurosta on paitsi käsitelty pinnat uusiksi, myös varmistettu, että talo on kaikilta osiltaan alkuperäisen mukainen. Niinpä esimerkiksi kaikki kunnostuksessa käytetyt ruuvit ovat ristipäitä nykyaikaisten torx-päisten ruuvien sijaan. 60-luvun muotokieli näkyy myös valonkatkaisijoissa ja pistorasioissa. Jouduttiinpa Ekin Muovissa etsimään käsiin jopa 60-luvulla hyllyn reunalistaa valmistanut yrityskin, jotta alkuperäisyys säilyi.
Perheellä olisi oma helppohoitoinen Futuro-talo, joka perheen omalla helikopterilla siirrettäisiin paikasta toiseen.
Futuro-talo on viettänyt viimeiset 40-vuotta metsän keskellä Hirvensalmella yksityisenä loma-asuntona. Weegee halusi ostaa talon, sillä se on todellinen harvinaisuus. Futuroja on maailmassa vain 40 kappaletta ja niistä museossa, alkuperäiseen asuunsa entisöitynä vain yksi Hollannissa.
- Futurossa kiteytyy 60-luvun kehitysopin ja avaruusajan arkkitehtuurin utopiat. Sen ajan utopioita oli, että perheellä olisi oma nopeasti pystytettävä ja siirrettävä, helppohoitoinen Futuro-talo, joka sitten perheen omalla helikopterilla siirrettäisiin paikasta toiseen, Futuro-historioitsija ja Futuro-näyttelyn tuottaja Marko Home kertoo.
Periaatteessa nyt entisöity Futurokin voitaisiin lennättää kokonaisena helikopterilla Virtasalmelta Espooseen, mutta Suomesta ei löydy ainakaan kovin helposti riittävän vahvaa konetta 4000 kilon painoista taloa kantamaan. Toinen vaihtoehto olisi ollut kuljettaa talo kokonaisena, mutta maanteitä pitkin erikoiskuljetuksena. Talo ei ole halkaisijaltaan kuin kahdeksan metriä. Se ei kuitenkaan mahdu menemään kasattuna paikalleen Weegeen pihalla. Niinpä talo puretaan taas osiin ja kasataan Espoossa.
Tämä Futuro on Erkki Lapille jo kolmas kunnostettava Futuro. Lappi osaakin arvostaa Espoon kaupungin toimintaa.
- Tämä on aika iso kulttuurihistoriallinen teko, että tällainen arkkitehtuuri tulee julkisuuteen ja sellaisessa olomuodossa kuin se silloin aikanaan on ollut. uskon, että ihmiset tulevat tätä katsomaan.
Tuoreimmat aiheesta: Kulttuuri
Näin Krista Siegfrids lauloi finaalissa - video
Pisteitä Suomelle kertyi 13: Israelilta neljä, San Marinolta ja Ranskalta kolme, Tanskalta kaksi ja Saksalta yhden.
Krista Siegfrids: Eurooppa ei ollut valmis esitykselleni
Siegfrieds katsoo kuitenkin tehneensä jotain historiallista.
Jazzliitto palkitsi joensuulaisen Jussi Sierlan
Jussi Sierla toimi pitkään Joensuun Jazzkerho -76:n puheenjohtana. Kerho saa kiitosta aktiivisuudestaan ja vireästä konserttitoiminnastaan.
Euroviisutunnelmat nousussa Malmössä - kuka voittaa?
Ruotsin Malmössä tunnelma Euroviisujen finaalin alla on hartaan odottava. Fanien mielipiteet siitä, kuka illan finaalin voittaa, vaihtelevat kuitenkin suuresti.
Pohjoismaille povataan viisumenestystä
Etukäteisveikkailuissa voittoa on povattu Tanskan Emmelie de Forestille kappaleella Teardrops.
Metsäperkele-näytelmää seuraa Mäntän Paperiperkele
Särmikäs metsäpatruuna G.A. Serlachius herää henkiin Mäntän Serlachius-museon teatterinomaisessa näyttelyssä. Pääosassa on mies, joka muutti korpeen valloittaakseen maailman.
Silvia Modig: Vasemmistoliitto vastustaa epäröimättä julkisesti tuettua Guggenheimia
Kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Silvia Modigin (vas.) mukaan hänen kantansa mahdolliseen Guggenheimin paluuseen tulkittiin väärin perustein epäröiväksi Yle Uutisten torstaiaamun lähetyksessä.
Irlantilaistähti Sinéad O'Connor: "Rakastan musiikkia aina vain enemmän"
Viime vuonna julkaistu Sinéad O'Connorin uusin levy kuulostaa yllättävän positiiviselta.
Euroviisujen visuaalisten tehosteiden takaa löytyy suomalainen
Ruotsin Malmössä myös kisojen graafinen ilme on suomalaisten toteuttama.
Kristan lesbosuudelma kauhistuttaa Georgiassa
Georgiassa on järjestetty suuri homomielenosoitus Euroviisujen ja kansainvälisen homofobian vastaisen päivän kunniaksi. Yle Uutisten toimittaja Liisa Lehmus kertoo Tbilisin keskustaan kokoontuneen tuhansia ihmisiä. Suomen viisuedustajan Krista Siegfridsin esityksessä ollut tyttöjen välinen suudelma on Georgiassa kauhistus.
