Uhri: Oulun hyökkäys oli poliittinen
Kaasusumutinhyökkäyksen uhri, kansalaisaktiivi Dan Koivulaakso pitää selvänä, että hyökkääjä oli liikkeellä vain hänen takiaan ja poliittisistä syistä. Koivulaakso vietiin sumutteen takia sairaalaan tarkastettavaksi, mutta on toipunut iskusta.
Vasemmistonuorten ex-puheenjohtaja ja kansalaisktiivi Dan Koivulaakso joutui torstai-iltana Oulun North Pride -tapahtuman oheistilaisuudessa puhujana ollessaan kaasusumutinhyökkäyksen uhriksi torstai-iltana.
- Se sattuu kauheesti, kun saa kaasua naamalleen!
Koivulakso kiidätettiin OYS:in yhteispäivystykseen, jossa hän juuttui hoitojonoon peräti yhdeksäksi tunniksi. Mies pääsi lepäämään vasta aamuviideltä, mutta jo perjantaina iltapäivällä miehessä ei kaasuiskusta ollut havaittavissa enää ulkoisia merkkejä.
- Harmittaa, kun puheenvuoro jäi pitämättä. Täytyy pitää se toisessa yhteydessä.
Motiivit ilmeisesti poliittisia
Tekijä, noin 25-vuotias mies oli pukeutunut siististi, ja hänellä oli yllään punainen t-paita ja vaaleat housut. Koivulaakso ehti kiinnittää huomiotaan muuhun yleisöön etäisyyttä pitäneeseen nuorukaiseen ennen tilaisuuden alkua.
- Hän vaikutti jännittyneeltä, eikä tervehtinyt muita, puristi kättä koko ajan tiukasti taskussaan.
Hyökkääjällä ei ollut keskusteluyhteyttä Koivulaaksoon, eikä hän julistanut teon yhteydessä iskulauseita, joista motiivi olisi ilmennyt.
Koivulaakson mielestä teko kohdistui häneen henkilökohtaisesti, sillä hetkeä myöhemmin salissa kaasu olisi vaikuttanut suurempaan ihmisjoukkoon.
Dan Koivulaakso kertoo kirjoittavansa kirjaa Suomen äärioikeistosta, ja siksi ääriryhmät ovat kiinnittäneet häneen huomiota verkkosivuilla.
- Ei ole pienintäkään epäselvyyttä siitä, että tämä oli poliittinen teko.
Kaasusumuttimen veto taskusta tuli paikalla olijoille täytenä yllätyksenä. Hyökkääjä poistui heti teon jälkeen paikalta.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Etsintäkuulutettu jäi kiinni - epäillään tapon yrityksestä
Varsinais-Suomen poliisin etsintäkuuluttama, tapon yrityksestä epäilty 36-vuotias mies on otettu kiinni.
Lapsi horjahti jokeen, äiti hyppäsi perään - ajelehtivat virran mukana 500 metriä
Lapsen ja äidin voinnista ei ole tietoa. Kumpikin on sairaalahoidossa.
Suomessa lievemmät raiskaustuomiot kuin Ruotsissa - tilanne muuttumassa
Raiskauslainsäädäntö on tiukentumassa.
Soini vastaa sovinistiväitteisiin
Perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin ja SDP:n välillä on käyty värikästä keskustelua viikonlopun aikana. Soinin mielestä hänen kritiikkinsä osui "arkaan kohtaan".
SDP:n varapuheenjohtaja Soinista: "Kun retoriset vaatteet riisuu, jäljelle jää vain sovinisti"
Timo Soini arvosteli demareiden ministerikierrätystä. Eilen perussuomalaisten puheenjohtajalle ärähti SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman, tänään SDP:n varapuheenjohtaja.
Veolian bussinkuljettajat jatkavat protestia maanantaina
Veolian Vantaan varikon kuljettajat ovat olleet poissa bussin ratista melkein viikon. Kuljettajien työnseisaus alkoi tiistaiaamuna.
Presidentti Niinistö laski seppeleen sankarivainajille
Sunnuntaina vietetään kaatuneitten muistopäivää sodissa tai esimerkiksi rauhanturvatehtävissä kuolleiden muistoksi.
RKP:n Henriksson haluaa jatkokaudelle
RKP valitsee uuden puheenjohtajiston puoluekokouksessa Porvoossa kesäkuun alussa.
Helluntaina heilastellaan ja pojastetaan
Helluntaihin liittyy paljon odotuksia, sillä kevät on kukkeimmillaan ja pyhäpäivänä riittää aikaa. Jos ei heilaa helluntaina, niin myöhemminkin on aikaa, lohduttaa Suomalaisen kirjallisuuden seuran arkistotutkija.
Sylvi Kekkosen Elite oli aikansa huippupeli
Sylvi Kekkonen oli harvinainen nainen aikanaan, sillä monellakaan naisella ei ajokorttia ollut. Sylvi Kekkosen lahjaksi saama Moskvitsh Elite nyt näytteillä Mobiliassa Kangasalla.
