Uimahallin ulkoallas suljetaan Rovaniemellä
Rovaniemen uimahallin ulkoallas vuotaa jälleen. Laitosmies Raimo Tapion mukaan altaan pinta on laskenut vuorokauden aikana liki viisi senttiä.
Allas on vuotanut aiemminkin ja sitä on korjattu useita kertoja. Pari vuotta sitten altaan sivuille asennettiin kokonaan uudet putket ja pohjan putket suljettiin.
Ulkoallas suljetaan korjauksen ajaksi huomisaamusta lähtien. Rovaniemen tilaliikelaitos arvioi, että korjaustyöt kestävät kaksi viikkoa.
Altaan putkia tutkittiin kuuntelemalla keskiviikkona. Tapion mukaan mistään ei kuulunut sihinää tai pihinää.
Perjantaina alkavissa korjaustöissä jätetään vesi altaaseen. Putket suljetaan, minkä jälkeen näkyy, onko vuoto altaassa vai putkissa, Tapio kertoo.
Tuoreimmat aiheesta: Lappi
Orajärven koulun lakkauttamista käsitellään Sodankylässä
Sodankylän kunnanvaltuusto päättää torstaisessa kokouksessan Orajärven koulun kohtalosta.
Jatkosodan vuodet Itä-Lapissa on muisteltu elokuvaksi
Itä-Lapissa on taas tallennettu arvokasta sotahistoriallista tietoa. "Jatkosodan vuodet Itä-Lapissa" on elokuva, missä nelisenkymmentä ihmistä avautuu varsin vaikuttavastikin kertomaan jatkosodan aikaisista kokemuksistaan - niin rintamalta kuin kotipuolestakin. Nyt valmistunut dvd-elokuva on Itä-Lapin kuntayhtymän tuotantoa ja se on jatkoa aiemmin talvisodasta tehdylle tallenteelle.
Kaksi partiota jahtasi hurjastelevaa motoristia Rovaniemellä
Moottoripyöräilijä pakeni poliisia Rovaniemellä keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Poliisi ei kuitenkaan saanut hurjastellutta 30-vuotiasta kuskia kiinni. Miehen henkilöllisyys on poliisin tiedossa.
Nuoret kunnostamaan kelkkareittejä
Nuoret kesätyöntekijät kunnostavat Rovaniemellä kelkkareittejä. Rovaniemen kehitys palkkaa 15 nuorta, jolla on kaupungin kesätyöseteli. Palkan maksaa kelkkatehdas BRP Finland.
Sikari sytytti maastopalon Sallassa
Maahan heitetty sikarintumppi sytytti pienen maastopalon Sallan Paloperällä torstaina. Paikalle hälytettiin sekä Posion että Sallan palokuntaa, joista Posio jäi paikan päälle vastaamaan sammutuksesta.
Lapin väestö väheni huhtikuussa
Lapin väkimäärä jatkoi vähenemistään huhtikuussa. Tilastokeskuksen mukaan Lapin väkiluku väheni 248:lla viime huhtikuuhun verrattuna. Lapin 21 kunnasta 13:n väkimäärä väheni.
Kalakisa jättää naaraat rauhaan
Muoniossa järjestettävä lohensoutukisa suojelee tänä vuonna emokaloja. Muonion lohiviikkojen kilpailussa hyväksytään tänä kesänä kilpailukalana ainoastaan uroslohia. Päätöksellä halutaan suojella Tornion-Muonionjoen lohikantaa, sanoo Juha Niemelä kilpailun järjestävästä yhdistyksestä.
Moottorimarssi jumittaa liikennettä
Perjantaina alkava Maavoimien taisteluharjoitus Trombi13 hidastaa liikennettä pohjoisen teillä torstaina ja perjantaina. Taisteluharjoitukseen Rovajärven ampuma-alueella osallistuu 5 800 ihmistä ja yli tuhat ajoneuvoa.
Lähetyskatkoksia Ranualla
Ranuan Haasionmaan täytelähettimen alueella on torstaina katkoksia tv-lähetyksissä. Syynä ovat Digitan asennustyöt.
Pihka parantaa haavat
Pihka parantaa haavat, sen tiesivät jo esi-isämme ja heidän esi-isänsä. Mutta miksi, se on selvitetty toden teolla vasta nyt. Väitöskirjatasolla.

Kommentoi aihetta
(4 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
valas
Ilmoita asiattomasta kommentistaEikö olisi aika rakentaa jo kokonaan uusi pitkän radan uimahalli. Nykyinen halli on tullut tien päähän jo aikoja sitten.
yxs hemmo
Ilmoita asiattomasta kommentistaEi kannata, nekin rahat olisi vanhustenhoidolta pois, eikä ne jaksa uidakkaan. Uusi isompi jäähalli olisi poikaa!! Mahtuisi vanhuksetkin katsomaan kun Roki jyrää maakuntasarjoissa.
Jorma
Ilmoita asiattomasta kommentistaSiinä on piiitkän radan allas kun lähtee Ounasjokea kauhomaan kohti Ounasjärveä.
Ei tartte heti olla kääntyilemässä, ainut et isokölisellä saattaa siellä täällä raapasta pohjaan.
Pasi L
Ilmoita asiattomasta kommentistaMikä mahtaa vaivata altaita sillä kohtaa, kun ei vesi pysy uimahallin ulkoaltaassa eikä kettinkimuistomerkin suihkulähteessä.