Uimashortsikohu ei käännä päättäjien päitä Porissa
Uimashortsien ympärillä käyvää kohua on käsitelty näkyvästi julkisuudessa. Boikotilla uhkaavat uimarit eivät kuitenkaan ole saamassa tahtoaan läpi ainakaan Porissa.
Uimashortsien käyttökieltoa ei olla kumoamassa Porissa. Porin vapaa-aikaviraston työnjohtaja Timo Lehtimäki toteaa, että kieltoa jatketaan ainakin toistaiseksi. Hän ihmettelee terveysviranomaisten kantaa, jonka mukaan uimashortseja ei voi syyttää altaiden hygieniaongelmista.
- Ihmettelen sitä, sillä kyllähän jokainen varmaan tietää, että isot shortsit tuovat altaaseen enemmän bakteereita kuin pienet uimahousut. Tämä ei kuitenkaan ole ainoa peruste kiellolle. Olennaista on myös se, että uimahousut tuovat paljon vettä tullessaan ja pukuhuoneiden lattiat lainehtivat, kun shortseja väännetään siellä kuiviksi.
Shortsikielto uhkaa päättää uimaharrastuksen
Lehtimäen mukaan useilta uimareilta on saatu positiivista palautetta, kun sukat ovat pysyneet kuivina pukuhuoneessa. Negatiivistakin palautetta on toki tullut ja erityisesti maauimalaa on uhattu boikotilla.
- En osaa sanoa onko boikotti jo näkynyt, kun kelitkin vaikuttavat aina kävijämääriin. Mutta ihmettelen kyllä miksi oikeanlaisen uima-asun käyttäminen olisi niin iso kynnys, että sen takia uimassa jätettäisiin käymättä. Tässä puhutaan nyt tietystä ikäryhmästä, joka ei kehtaa tulla altaalle pienissä uikkareissa. Toivon, että uimaharrastus ei nyt sen kynnyksen takia loppuisi kokonaan, Lehtimäki toteaa.
Tuoreimmat aiheesta: Satakunta
Reposaaren läppäsiltaa testataan - liikenne pätkii
Reposaaren uusittua läppäsiltaa testataan ensi viikon aikana. Koekäyttöjen aikana liikenne pysäytetään liikennevalojen avulla. Pysäytykset kestävät noin puoli tuntia kerrallaan.
Raumalla UPM:n paperitehtaalla palonalku
Palokunta joutui käymään Raumalla UPM:n paperitehtaalla sammuttamassa palonalkua. Palo ei levinnyt.
Meri-Porin suurseurakunta jo vuonna 2015?
Porissa pohditaan kolmen seurakunnan yhdistymistä. Neuvottelut ovat edenneet nopeasti.
Porin kampus: CityConissa edelleen vahva usko Asema-Aukioon
Porin Asema-aukiota kampusvaihtoehdoksi tarjonneessa CityConissa harmitellaan, että aikataulu menee uusiksi ja kampuksen toteutuminen venyy.
Iäkkäät kuskit tarvitsevat apua liikenteessä: ”Ei tämä käy enää niin kuin nuorena”
Ikäihmisillä on tarvetta liikenneneuvontaan ja tietojen päivittämiseen. Kokemäellä järjestettyyn ikäihmisten liikenneiltaan eivät mahtuneet kaikki halukkaat mukaan. Se, että itseä pidetään keskivertoa parempana kuskina, ei katso ikää.
Susikanta romahtamassa geneettisesti
Oulun yliopistossa perjantaina väittelevän tutkija Eeva Janssonin mukaan Suomen susikanta on jo liian pieni, ja geeniperimää ennen parantanut yhteys Venäjän susiin on katkeamassa metsästyksen takia.
Mitä eroa on sumulla ja udulla?
Säätiedotuksessa kuulee välillä puhuttavan udusta. Kysyimme meteorologilta, miten utu eroaa sumusta.
Porin yliopistokeskus vahvistuu yt-neuvotteluista huolimatta?
Keskiviikkona julkisuuteen tulleet Porin TTY-yksikön yt-neuvottelut voivat tuoda lomautuksia, mutta Porin yliopistokeskus on myös vahvistamassa asemaansa. Näin vakuuttaa Porin kaupunginjohtaja.
Porin seutu lähtemässä selvittämään kuntaliitosta
Pori on lähettämässä kutsun neuvotteluihin Ulvilalle, Nakkilalle, Harjavallalle, Luvialle, Merikarvialle, Pomarkulle ja Siikaisille. Kunnat haluavat olla etunojassa, jotta ne eivät joudu tekemään selvityksiä valtiovallan pakottamana.
Niinistö: Merimetsojahti ei saa vaarantaa ruokkeja eikä riskilöitä
Ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) suhtautuu varauksellisesti luvanvaraisen merimetsojahdin lisäämiseen. Tehokkaampi metsästys saattaisi koitua muiden arvokkaiden lintulajien kohtaloksi.
