Ukkonen aiheutti Hämeessä runsaasti sähkökatkoja
Ukkosmyrsky aiheutti runsaasti sähkövikoja Kanta- ja Päijät-Hämeessä. Jakeluyhtiöt saivat sähköt palautettua pääosin asiakkaille puoleen päivään mennessä.
Verkkoyhtiö Elenian eli entisen Vattenfallin mukaan ilman sähköä oli maanantaina aamulla yli 800 asiakasta.
Eniten sähkökatkoja oli muun muassa lounaisessa Hämeessä, Hattulassa, Hämeenlinnassa ja Sysmässä.
Ennen keskipäivää pitkin eteläistä Hämettä ja Pirkanmaata ilman sähköä oli vielä satoja talouksia. Vikatapauksia oli mm. Elenian alueella Jämsässä vajaa 500, Hämeenlinnassa vajaa 200 ja Padasjoella toistasataa.
Fortum tiedottaa varautuvansa edelleen uusiin häiriöihin, koska maanantain aikana maan yli kulkee uusi ukkosrintama.
