Keski-Pohjanmaa |

Ukkonen mykisti PPO:n puhelimia ja netin

Ilmatieteenlaitos varoittaa ukkoskuurojen saavan jatkoa maanantaina. Ukkosen aiheuttamat viat Pohjois-Pohjanmaalla ovat ruuhkauttaneet PPO:n puhelinvaihteen ja myymälät. Laajakaistavikojen korjaus jatkui edelleen maanantaina iltapäivällä. Myös Anvian verkossa on ollut ongelmia.

Salama taivaalla.
Kuva: Toni Pitkänen / Yle

Ilmatieteenlaitoksen maanantai-iltapäivänä antaman varoituksen mukaan maanantain aikana esiintyy rajuja ukkoskuuroja etenkin Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan alueella. Ennusteen mukaan ukkoskuuroja kehittyy päivän ja illan aikana Pohjois-Pohjanmaalta maan itäosaan ulottuvalla vyöhykkeellä. Pohjoiseen liikkuvat ukkoskuurot ovat todennäköisesti voimakkaimpia Keski-Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan alueella. Puuskissa tuulen nopeus voi olla yli 25 m/s.

Puhelimet mykistäneet puhelinkeskusviat on saatu korjattua. Puhelinkeskusvikoja oli muun muassa Sievin Järvikylällä ja Ullavan Haapalassa sekä Peltoperällä Siikalatvassa, joissa puhelimet mykistyivät yhteensä pariltasadalta.

Laajakaistavikoja kuten modeemien rikkoontumisia havaittiin eilisen ja tämän päivän aikana yli sata, eniten Kalajoella, Sievissä, Kannuksessa sekä Haapavedellä ja Oulaisissa.

- Tehokkain suoja vikojen estoon on irrottaa johdot ukkosen ajaksi, arvioi työnjohtaja Aulis Rajala PPO:lta.

Ukkonen aiheutti PPO:n alueella myös yhden isomman keskitinvian Haapaveden keskustassa, jossa se koski noin 300 tilaajaa.

Ukkosvaurioita on ollut myös Anvian kaapeli-tv-verkossa muun muassa Kokkolassa ja Kruunupyyssä, joissa vikojen korjaus vielä jatkuu. Syynä on useimmiten ollut sähkökatko tai virtapiikin aiheuttama laiterikko.

Tuoreimmat aiheesta: Keski-Pohjanmaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä