Ukkonen pimensi tuhansia talouksia
Maakunnan yli pyyhkäissyt ukkosrintama on aiheuttanut sähkövikoja etenkin Koillis-Savossa. Kuopion keskustassa salama iski säpäleiksi suuren kuusen.
Ukkosmyräkkä katkaisi sähköt tuhansista talouksista Savon Voiman alueella keskiviikkona iltapäivällä. Enimmillään sähköttömiä asiakkaita oli yli 2 000.
Iltapäivällä neljän aikaan suurin osa vioista oli saatu korjattua. Savon Voiman verkkosivujen häiriöpalvelun mukaan pimeänä oli enää alle 500 taloutta.
Sähköyhtiöstä kerrotaan, että eniten vikoja oli Nilsiän ja Rautavaaran alueella. Sähkökatkoja ilmeni kuitenkin myös Ylä-Savossa ja Kuopion seudulla.
Savon Voiman mukaan on vaikea ennustaa, kuinka kauan vikojen korjaaminen vie, koska ukkonen on vielä päällä. Mahdollisesti sähkökatkoja tulee vielä lisää.
Ukkonen on aiheuttanut muitakin tuhoja ympäri maakuntaa. Kuopion keskustassa Sankaripuistossa salama iski säpäleiksi suuren kuusen.
