Ulkomaalaisille halutaan oikeus osallistua puolueen perustamiseen
Hallitus on päättänyt tänään torstaina ehdottaa puoluelain uudistamista. Lakimuutoksen myötä uuden puolueen perustamiseen tarvittavan kannattajakortin voisi allekirjoittaa myös Suomessa asuvat ulkomaalaiset.
Vaatimuksena kuitenkin on, että tällaisella puolueen ulkomaalaisella kannattajalla on oltava äänioikeus Suomessa joko kunnallis- tai europarlamenttivaaleissa. Uuden puolueen rekisteröimiseen vaaditaan edelleen 5 000 kannattajaa.
Muutos vahvistaa Suomessa asuvien ulkomaalaisten osallistumisoikeutta. Nykyisin puoluelaki edellyttää, että puolueen kannattajalla on oltava äänestysoikeus eduskuntavaaleissa eli hänen täytyy olla Suomen kansalainen. Lakipykälä on peräisin vuodelta 1969.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.