yle.fi


Olet tässä

Maanjäristys säikäytti tukholmalaiset

julkaistu 25.5.2006 klo 13:30, päivitetty 29.10.2008 klo 22:16
Ilmakuva Tukholman keskustasta

Kuva: AP Graphics Bank

Kova pamaus säikäytti asukkaat viime yönä laajalla alueella Tukholmassa. Hätäkeskus tukkeutui soitoista, ja poliisi tutki aluetta kummissaan muun muassa helikopterien avulla. Syyksi selvisi maanjäristys.

Järistyksen voima oli vain kaksi Richterin asteikolla, mutta Ruotsissa sekin on epätavallista.

Seismologi Reynir Bödvarssonin mukaan järistys lienee tapahtunut hyvin lähellä maanpintaa, mikä aiheutti jysähdyksen. Vahinkoja hän ei usko koituneen.

Enintään moinen järistys voisi saada jo syntyneen halkeman seinässä laajenemaan, mutta ikkunaruutua se ei saisi rikottua, Bödvarsson sanoo.

Maanjäristyksiä tapahtuu Ruotsissa kymmenkunta vuodessa. Tukholmassa niitä ei ole havaittu hyvin pitkään aikaan.

YLE24

Jatka tästä