yle.fi


Olet tässä

Israel tyrmää väitteet ydinaseiskusta Iraniin

julkaistu 7.1.2007 klo 02:10, päivitetty 30.10.2008 klo 04:43
Israelin lippu ja ydinkärkiä

Kuva: YLE24

Israelilainen korkea-arvoinen viranomainen tyrmää väitteet joiden mukaan maa suunnittelisi ydinaseiskua Iranin ydinvoimaloihin. Aiemmin sunnuntaina the Sunday Times -lehti kertoi, että Israel on laatinut salaisen suunnitelman ydinaseiskusta Iranin ydinlaitoksiin.

Lehden haastattelemien israelilaisten armeijalähteiden mukaan kaksi maan ilmavoimien laivuetta on harjoitellut iranilaisen Natanzin rikastuslaitoksen räjäyttämistä ydinaseilla. Arakin raskasvesireaktoria ja Isfahanin jalostuslaitosta vastaan hyökättäisiin sen sijaan tavanomaisin pommein, lehti kirjoittaa.

- Tiedot ovat järjettömiä, nimettömänä pysyttelevä viranomainen sanoo uutistoimisto AFP:n mukaan. Hänen mukaansa The Sunday Times ei ole luotettava lähde. Iranin ulkoministeriön mukaan mahdollinen hyökkäys kostetaan ankarasti.

The Sunday Timesin uutisen mukaan Israelin suunnitelmassa iskettäisiin Natanziin ensin laserohjautuvilla pommeilla, joiden jälkeen ydinkärjet pyrittäisiin ampumaan syvälle maan alle, jotta mahdollisen radioaktiivisen laskeuman määrä olisi mahdollisimman vähäinen.

Lehden tietojen mukaan Iskuun päädyttäisiin vain silloin, jos tavanomainen sotilasoperaatio ei tule kysymykseen eikä Yhdysvallat suostu väliintuloon. Asiantuntijat ovat arvioneet, että Iranin ydinlaitokset ovat Israelille yksinään liian suuri pala.

Länsimaat ovat epäilleet ydinohjelman rauhanomaisuutta

Iranin presidentti Mahmoud Ahmadinejad on käyttänyt kovaa retoriikkaa Israelia vastaan. Hän on muun muassa esittänyt Israelin pyyhkimistä pois kartalta. Israel taas on luvannut, ettei aio sallia Iranin hankkia itselleen ydinasetta.

Yhdysvallat on tähän mennessä pitänyt sotilaallista iskua Irania vastaan yhtenä mahdollisuutena, mutta se aikoo hakea ensisijaisesti diplomaattista ratkaisua.

YK:n turvallisuusneuvosto päätti viime kuussa yksimielisesti pakotteiden asettamisesta Iranille, jotta maa lopettaisi kiistellyn ydinohjelmansa. Länsimaat epäilevät Iranin käyttävän ohjelmaa ydinaseen valmistamiseen. Iranin mukaan sen ydinohjelma on kuitenkin rauhanomainen. Maa on kertonut aikovansa jatkaa uraanin rikastamista.

Reuters, AFP, YLE Uutiset

Jatka tästä