Kreikassa taas levoton yö
Poliisi ja mielenosoittajat ovat ottaneet toistavasti yhteen viikon jatkuneissa protesteissa
Kuva: EPA / Orestis Panagiotou
Kreikan mielenosoituksissa on jälleen mellakoitu sunnuntain vastaisena yönä. Ateenassa noin sadan nuoren joukko heitteli poliisiasemaa polttopulloilla Exarchian alueella, missä 15-vuotias nuorukainen kuoli poliisin ampumaan luotiin viikko sitten. Mellakoijat tekivät polttopulloiskuja myös kolmeen pankkiin kaupungin keskustassa lähellä teknillistä oppilaitosta, nuorison protestiliikkeen syntysijoja.
Mellakoijien kohteeksi joutui myös ympäristöministeriön toimisto ja julkista omaisuutta. Roskakoreja on sytytelty kaupungissa pitkin yötä. Maan toiseksi suurimmassa kaupungissa Thessalonikissa satapäinen nuorisojoukko puolestaan tuhosi urheilusalin.
Ennen levotonta yötä sadat nuoret kokoontuivat muistelemaan surmansa saanutta nuorta. Hiljaisia kynttilämielenosoituksia järjestettiin illalla Ateenassa pojan kuolinpaikalla ja Thessalonikissa. Ateenassa noin 2 000 mielenosoittajaa kokoontui jo aiemmin päivällä Kreikan parlamentin edustalle. Rauhanomaisesti sujuneita protesteja järjestettiin myös ainakin kahdessa muussa kaupungissa, Thessalonikissa ja Patraksessa.
Lauantain vastaisena yönä mellakat saivat jälleen dramaattisempia piirteitä, kun kaikkiaan viiteen ateenalaiseen pankkiin tehtiin polttopulloiskuja. Myös yksi hallitsevan konservatiivipuolueen paikallisosaston toimisto joutui palopommihyökkäyksen kohteeksi.
Nyt jo kahdeksatta päivää jatkuvien mellakoiden sarjan aikana on loukkaantunut kymmeniä ihmisiä ja satoja liikkeitä on tuhottu. Mellakoihin on osallistunut pääasiassa nuorisoa, mutta myös hallituksen vastustajia.
Kreikan pääministeri Kostas Karamanlis kieltäyi perjantaina eroamasta ja järjestämästä uusia vaaleja. Poliisi on jatkuvassa valmiudessa estääkseen mahdolliset väkivaltaisuudet.
AP, AFP, Reuters