Obama julistaa avoimuutta ja jäädyttää Valkoisen talon palkat
Barack Obama virkahuoneessaan Valkoisessa talossa kansliapäällikkönsä Rahm Emanuelin kanssa.
Kuva: Pete Souza / EPA / HO
Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on ilmoittanut jäädyttävänsä parhaiten palkattujen Valkoisen talon työntekijöiden palkat.
Yli 100 000 dollaria ansaitsevien palkkoja ei nosteta. Obama perusteli päätöstään sillä, että myös johtajien pitää voida kiristää vöitään talouskriisin aikana.
Ottaessaan vastaan uudet työntekijät Valkoiseen taloon keskiviikkona presidentti Obama kertoi myös, että kansalaiset päästetään vastedes nykyistä helpommin tututustumaan hallituksen asiakirjoihin. Presidentit eivät enää saisi yksin päättää, mitkä tiedot pidetään salaisina.
Lisäksi Obama sanoi aikovansa kieltää aiemmin lobbareina työskennelleiden toiminnan saman alan julkisissa viroissa.
Eettiset uudistukset ja hallinnon läpinäkyvyys olivat Obaman vaalikampanjan pääteemoja.
AFP, Reuters