Saksan kaupungeissa levottomuuksia vappuna
Kuva: Reuters-TV
Saksan pääkaupungissa Berliinissä puhkesi vapunpäivän iltana uusia väkivaltaisia yhteenottoja poliisin ja vasemmistoaktivistien välille. Yhteenotoissa loukkaantui uutistoimistojen mukaan useita, jopa kymmeniä ihmisiä. Kreuzbergin kaupunginosassa osaksi naamioituneet mielenosoittajat hyökkäsivät poliisien kimppuun useamman kerran kiviä ja pulloja heitellen.
Yhteenotot rauhoittuivat vasta kahden aikaan aamuyöllä lauantaina. Ennen sitä mellakkapoliisi joutui hajottamaan väkijoukon moneen otteeseen kyynelkaasun, mellakkapamppujen ja pippurisumutteen avulla.
Sekä mielenosoittajien että poliisin joukossa kerrotaan olevan paljon loukkaantuneita. Tarkkoja lukumääriä ei vielä tiedetä. Poliisi lupasi kertoa lisää tapahtumien kulusta ja loukkaantuneista myöhemmin lauantaina.
Poliisin mukaan hyökkäykset olivat mittavampia kuin aikaisempina vuosina. Paikoin noin 500 kiivaimman mielenosoittajan joukolle kelpasi heitettäväksi myös katujen kivet ja kivilaatat.
Vapunpäivänä Saksassa marssittiin myös rauhallisesti. Perinteiset marssit saivat ammattiliittojen mukaan liikkeelle eri paikkakunnilla yhteensä lähes puoli miljoonaa saksalaista. Poliisi on kuitenkin varautunut mahdollisiin levottomuuksiin vapunpäivän illan tullen.
Myös vappuyö oli levoton
Mielenosoittajat ja poliisi ottivat Berliinissä yhteen myös vappuyönä. Mellakointi puhkesi parituhatta ihmistä koonneen katujuhlan päätteeksi. Mielenosoittajat sytyttivät roskakoreja tuleen ja heittelivät autoja ja raitiovaunuja kivin ja pulloin. Mellakoinnissa loukkaantui ainakin 29 poliisia, ja poliisi pidätti viitisenkymmentä mielenosoittajaa.
Myös Hampurissa poliisin ja mielenosoittajien välille puhkesi vappuyönä yhteenotto, jossa loukkaantui poliiseja.
Vapunpäivänä eri puolilla Saksaa on nähty äärioikeiston ja sitä vastustavien vasemmistoaktivistien mielenosoituksia. Berliinissä tuhatkunta antifasistia yritti estää parinsadan äärioikeistolaisen kokoontumisen Köpenickin kaupunginosassa. Mainzissa noin 600 mielenosoittajaa onnistui estämään äärioikeiston marssin keskustan halki.
Dortmundissa läntisessä Saksassa noin 150 äärioikeistolaista pidätettiin heidän hyökättyään ammattiliittojen järjestämän kulkueen ja poliisin kimppuun.
Myös Itävallan Linzissä on ollut vappuna levotonta. Viisi ihmistä pidätettiin ja yli 20 loukkaantui mielenosoittajien ja poliisin yhteenotoissa kommunistisen puoleen paikallisosaston järjestämällä marssilla.
AFP, AP, Reuters, DPA