Karjatalous tuhoaa Amazonian metsiä
Amazonian sademetsien tuhoutuminen on kiihtynyt Brasilian kasvavan karjatalouden myötä. Myös maailman johtavat muotitalot, elintarviketeollisuusyritykset ja urheiluvälinevalmistajat nopeuttavat osaltaan Amazonian tuhoa.
Greenpeacen raportin mukaan Brasilian kasvava karjatalous on maailman suurin yksittäinen metsäkadon aiheuttaja ja Brasilian pääasiallinen hiilidioksidipäästöjen lähde.
Raportissa osoitetaan monen tunnetun tuotemerkin olevan Amazonian metsäkadon takana.
Selvityksessä jäljitettiin lihaa, nahkaa ja muita karjataloustuotteita, jotka ovat peräisin epäilyttäviltä brasilialaistiloilta. Nämä karjatilat ovat Greenpeacin mukaan sekaantuneet muun muassa laittomiin hakkuisiin sekä alkuperäiskansojen maiden valtaamiseen.
Jäljet johtivat tuotemerkkeihin kuten Adidas/Reebok, Timberland, Geox, Carrefour, Honda, Gucci, IKEA, Kraft, Clarks, Nike, Tesco ja Wal-Mart.
Brasilian hallitus on osaomistajana kolmessa suuressa karjatalousyhtiössä, jotka järjestön mukaan ovat kaikki kiihdyttäneet metsien hakkuita.
Hallitus on ennustanut maan markkinaosuuden maailman naudanlihamarkkinoista kaksinkertaistuvan vuoteen 2018 mennessä. Samassa ajassa Brasilia aikoo kuitenkin saada metsäkadon vähenemään 72 prosentilla.
Greenpeacin mukaan yhtälö on mahdoton. Se ehdottaakin, että kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa perustettaisiin rahasto metsien säästämiseksi. Vuosittain tähän tarvittaisiin noin 40 miljardia dollaria.
YLE Uutiset