Nigeria loukkaantui scifi-elokuvasta
Kuva: Sony Pictures
Länsiafrikkalaisen Nigerian hallitus vaatii maan elokuvateattereita vetämään uuden science fiction -elokuvan ohjelmistostaan. Suomessakin pyörivän District 9 -elokuvan katsotaan esittävän Nigerian ja sen asukkaat huonossa valossa.
District 9 on Etelä-Afrikkaan sijoittuva elokuva, jossa maapallolla asuvat alien-pakolaiset elävät pakolaisleirillä slummeissa. Britannian yleisradioyhtiön BBC:n mukaan kyseessä on löyhä viittaus rotuerotteluun ja ulkomaalaisiin Etelä-Afrikassa kohdistuvaan väkivaltaan.
Nigeriassa moni katsoo elokuvan esittävän nigerialaiset lähinnä rikollisina, ihmissyöjinä ja prostituoituina. Nigerian viestintäministeri Dora Akunyili kertoo pyytäneensä Nigerian elokuvatarkastamoa valvomaan, että maan teatterit lopettavat elokuvan näyttämisen. Ministeri ei hyväksy esimerkiksi sitä, että elokuvan nigerialainen päägangsteri on nimeltään Obasanjo, mikä muistuttaa liikaa Nigerian entisestä presidentistä Olusegon Obasanjosta.
Ministeri on vaatinut elokuvan tuottaneelta Sonylta anteeksipyyntöä ja haluaa sen leikkaavan pois kaikki alentavat viittaukset Nigeriaan.
Nigerialaisten kuvaus elokuvassa on saanut pyyhkeitä myös useilta bloginpitäjiltä ja innoittanut Facebook-sivun, joka on tarkoitettu elokuvasta loukkaantuneille nigerialaisille.
District 9 keräsi Yhdysvalloissa ensimmäisenä viikonloppunaan elokussa noin 25 miljoonan euron pääsylipputulot.
AP, YLE Uutiset