yle.fi


Olet tässä

Puolet USA:n sikainfluenssapotilaista perusterveitä

julkaistu 13.10.2009 klo 22:30

Yhdysvaltojen terveysviranomaisten laatiman selvityksen mukaan runsaalla puolella sikainfluenssan vuoksi sairaalahoitoon joutuneista aikuisista oli jokin perussairaus. Selvitys antaa viitteitä, että krooniset sairaudet olisivat luultua pienempi riskitekijä vakavaoireisen taudin kehittymisessä.

Tähän mennessä laajimmassa selvityksessä tarkasteltiin 1 400 aikuista sikainfluenssapotilasta, jotka olivat joutuneet sairaalahoitoon jossakin kymmenestä eri osavaltiosta. Selvityksen laati Yhdysvaltojen sairauksien ehkäisystä vastaava viranomainen CDC.

46 prosentilla tarkastelluista potilaista ei ollut taustalla astmaa tai muuta kroonista sairautta.

Aiemmin Yhdysvaltojen terveysviranomaiset ovat sanoneet, että enemmistöllä vakavaoireiseen sikainfluenssaan sairastuvista on pohjalla jonkinlainen krooninen sairaus.

Uuden analyysin tiedot kuitenkin vihjaavat, että enemmistö ei ole niin suuri kuin aiemmin on uskottu.

Terveysviranomaiset kuitenkin huomauttavat, että tulokset ovat alustavia. Selvityksessä ei myöskään ole luettu sairaalloista lihavuutta perussairaudeksi. Aiemmassa tutkimuksessa on saatu viitteitä siitä, että huomattava liikalihavuus voi olla erillinen riskitekijä vakavaoireisen sikainfluenssan kehittymisessä.

AP

Jatka tästä