yle.fi


Olet tässä

Ruotsissa ehdotetaan pohjoismaista liittovaltiota

julkaistu 27.10.2009 klo 10:30, päivitetty 31.10.2009 klo 09:32
Nykyisten pohjoismaiden ja Kalmarin unionin liput

Kalmarin unioni käytti tunnuksenaan punakeltaista ristilippua

Kuva: YLE Uutiset Grafiikka

Ruotsalainen historiantutkija Gunnar Wetterberg ehdottaa Pohjolan liittovaltion perustamista. Wetterbergin mukaan aika on kypsä uuden Kalmarin unionin perustamiselle. Pohjoismaiden pääministerit kuitenkin pitävät ehdotusta epärealistisena.

Dagens Nyheter -lehteen kirjoittamassaan mielipidekirjoituksessa Wetterberg perustelee liittovaltiota monilla synergiaeduilla. Uudessa valtiossa olisi 25 miljoonaa asukasta ja se olisi maailman kymmeneksi suurin talousmahti jättäen jälkeensä muun muassa Venäjän ja Brasilian.

Pohjolan liittovaltiolla olisi suuri painoarvo EU:ssa, ja se voisi nykyistä paremmin kamppailla unionin johtotehtävistä.

Pohjolan yhteiseksi valtionpäämieheksi Wetterberg ehdottaa historiallisista syistä Tanskan kuningatar Margareetaa. Margareetan ehdottaminen valtionpäämieheksi on historiallisesti linjassa, koska Kalmarin unioni syntyi 1389 Tanskan ja Norjan kuningattaren Margareeta I:n noustessa myös Ruotsin hallitsijaksi. Valtionpäämiehen tehtävä voisi myös kiertää osavaltioiden välillä.

Wetterbergin mukaan Pohjolan takavuosien yhdentymispyrkimykset ovat usein kaatuneet Ruotsin dominointipyrkimyksiin. Wetterberg uskoo kuitenkin, ettei Ruotsi ole enää niin ylimielinen kuin ennen.

Wetterberg myöntää, että yhdentyminen voi kaatua kielikysymykseen. Tästä syystä kaikissa Pohjolan maissa pitäisi hänen mielestään opettaa jonkin naapurimaan kieltä.

Pohjoismaiden pääministerit eivät ehdotuksesta innostu. He tähdensivät Pohjoismaiden neuvoston istunnon yhteydessä pidetyssä lehdistötilaisuudessa, että nykyinen pohjoismainen yhteistyö on riittävän vahvaa ja tiivistä.

Uusi Kalmarin Unioni näyttää siis jäävän idean asteelle.

YLE Uutiset

Jatka tästä