Autopommi-isku poliisitaloon epäonnistui Belfastissa
Poliisin rakennuksen luo jätettiin lauantai-iltana Belfastissa suuri autopommi, kertoo poliisi. Pommi ei kuitenkaan räjähtänyt suunnitellusti.
Poliisin mukaan 180 kilogrammaa omatekoisia räjähteitä sisältänyt auto ajettiin poliisihallinnon rakennuksen luo illalla. Vartijat näkivät kahden henkilön juoksevan pois paikalta. Räjähteillä lastattu auto syttyi tuleen muttei varsinaisesti räjähtänyt.
Poliisi epäilee teosta Irlannin tasavaltalaisarmeijasta IRA:sta irroittautuneita ääriryhmiä.
- Jos laite olisi toiminut niin kuin terroristit suunnittelivat, olisi varmasti tullut laajoja vahinkoja ja tuhoja, poliisi tiedotti.
Poliisipäällikkö Matt Baggottin mukaan isku olisi onnistuessaan voinut vaarantaa ihmishenkiä. Hän sanoo, että pommi-iskun yritys oli hyökkäys koko Pohjois-Irlannin rauhanprosessia vastaan.
Poliisi myös pidätti neljä miestä epäiltynä poliiseja kohti ammuskelusta lauantaina Pohjois-Irlannin länsiosassa Garrisonin kylässä. Poliisi vastasi tuleen, mutta kukaan ei haavoittunut.
Pohjois-Irlannissa on ollut pääosin rauhallista vuodesta 1998, jolloin solmittiin rauhansopimus. Maaliskuussa ääriliikkeet kuitenkin nostivat päätään, kun kaksi brittisotilasta ja poliisi murhattiin.
AP, AFP