yle.fi


Olet tässä

Ilmastontutkimuslaitos hakkeroitiin Britanniassa

julkaistu 20.11.2009 klo 20:56, päivitetty 20.11.2009 klo 21:53

Yksi maailman johtavista ilmastontutkimuslaitoksista Britanniassa on joutunut hakkeroinnin kohteeksi, kertoo yleisradioyhtiö BBC. East Anglian yliopiston ilmastontutkimusyksikön sähköpostijärjestelmään on tunkeuduttu. Sieltä vohkittuja sähköposteja on ilmestynyt internetiin kaikkien luettavaksi.

Yliopiston tiedottajan mukaan sähköpostijärjestelmästä hakkeroitua tietoa on julkaistu internetissä ilman lupaa. Informaation suuren määrän vuoksi yliopisto ei kuitenkaan voi vahvistaa, että kaikki materiaali, jonka väitetään olevan yliopiston sähköpostijärjestelmästä, olisi aitoa.

Yliopistossa on käynnissä sisäinen tutkimus ja myös poliisi selvittää asiaa.

Itä-Englannissa sijaitsevan East Anglian yliopiston ilmastontutkimusyksikkö, CRU, oli merkittävässä asemassa, kun hallitusten välinen ilmastonmuutospaneeli, IPCC, valmisteli neljännen raporttinsa.

Britannian yleisradioyhtiö BBC:n haastattelema tietoturva-asiantuntija Graham Cluley arvelee, että Kööpenhaminan ilmastokokouksen lähestyminen on voinut lisätä hakkereiden mielenkiintoa yliopistoa kohtaan. - Ilmastonmuutoksesta väitellään kiihkeästi ja toisen osapuolen perustelut yritetään tyrmätä.

Tämä saattaa Cluleyn mukaan johtaa vastapuolen sisäisen tiedon ja suunnitelmien hakkerointiin.

YLE Uutiset

Jatka tästä