yle.fi


Olet tässä

Nigeria käännyttää suomalaisen kalasääsken

julkaistu 24.11.2009 klo 18:18, päivitetty 24.11.2009 klo 21:49

Nigerialaisessa Taraban osavaltiossa etsitään palautusosoitetta Suomessa rengastetulle kalasääskelle, joka on jäänyt kiinni kalastajien verkkoon Afrikassa. Rengastusmerkinnän vuoksi nigerialaiset epäilevät, että lintu on karannut suomalaisesta eläintarhasta. Suomalaisasiantuntija uskoo, että kyse on normaalista muuttolinnusta.

Nigerialainen hallintoviranomainen kuvailee uutistoimisto AFP:lle, että kalastajat olivat saaneet kiinni kotkan tapaisen muuttolinnun viime viikolla.

- Kuulostaa kalasääskeltä, sanoo Luonnontieteellisen keskusmuseon rengastustoimiston johtaja Jari Valkama YLE Uutisille.

Linnun jalasta havaittiin rengas, jossa on merkintä "Museum Zoo, Helsinki". Tämän vuoksi Nigeriassa nyt arvellaan, että lintu on karannut suomalaisesta eläintarhasta.

- Kyseessä lienee normaali kalasääsken muuttomatka. Ne talvehtivat muun muassa Nigeriassa ja silloin tällöin niitä jää kiinni esimerkiksi juuri kalastajien pyydyksiin, sanoo intendentti Jari Valkama.

Uutistoimisto AFP:n mukaan Nigerian viranomaiset aikovat ottaa yhteyttä Suomeen, kuinka lintu voitaisiin palauttaa Pohjolaan.

Kannattaisi ehkä päästää vain kalasääski vapaaksi ja antaa kevään tullen luonnon hoitaa tehtävänsä - muuttolintu kyllä itse tietää palautusosoitteensa.

AFP, YLE Uutiset

Jatka tästä