yle.fi


Olet tässä

Reinfeldt patistaa Obamaa ilmastosopimukseen

julkaistu 2.11.2009 klo 17:28, päivitetty 2.11.2009 klo 17:34
Barack Obama.

Barack Obama

Kuva: Reuters-TV

EU:n puheenjohtajamaan Ruotsin pääministeri Fredrik Reinfeldt tapaa myöhään maanantai-iltana Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman Valkoisessa talossa. Tapaamisesta odotetaan tiukkaa vääntöä ympäristöasioissa, sillä Kööpenhaminan kokous alkaa jo noin kuukauden kuluttua.

Yhdysvallat on maailman pahin kasvihuonekaasujen päästäjä. Reinfeld sanoi ennen lähtöään Washingtoniin olevansa huolestunut siitä, ettei yleinen mielipide painosta hallitusta ilmastoasioissa Atlantin toisella puolella.

Ruotsin television uutissivuilla kerrotaan, että Reinfeld tapaa Obaman kahden kesken puolen tunnin ajan, mikä on tavallista enemmän.

Tiistaina Washingtonissa pidetään EU:n ja Yhdysvaltojen huippukokous, johon presidentti Obaman ja pääministeri Reinfeldtin lisäksi osallistuvat muuun muassa Euroopan komission puheenjohtaja José Manuel Barroso ja EU:n ulkopoliittinen edustaja Javier Solana. Huippukokuksessa käsitellään ilmastoneuvottelujen lisäksi maailman talouskriisiä, Afganistania ja Irania.

YLE Uutiset, DPA

Jatka tästä