Ruotsalaislaivoista löydettiin uppoavia pelastusrenkaita
Kuva: YLE / Arja Lento
Ruotsissa on paljastunut, että muutamien varustamoiden käyttämät italialaiset pelastusrenkaat ovat viallisia. Joutuessaan veteen ne imevät vettä ja uppoavat. Pelastusrenkaiden osuus laivoilla on kuitenkin pieni verrattuna pelastusliiveihin.
Ruotsin radio kertoo, että rakennevikaisia pelastusrenkaita on ainakin kolmen varustamon aluksilla muun muassa Stena Linella sekä Tukholman saaristoon ja Gotlantiin liikennöivillä lautoilla. Vian paljastuttua varustamot ovat luvanneet vaihtaa uppoavat pelastusrenkaat kelluviin malleihin.
Esimerkiksi Viking Line tai Eckeröline eivät kuitenkaan ole käyttäneet lainkaan kyseisiä viallisia italialaistuotteita.
Ruotsin radion mukaan viallisella italialaisella Veleria San Giorgio –pelastusrenkaille on EU:n turvallisuusviranomaisten hyväksyntä. Ruotsista onkin lähdössä raportti EU:n meriturvallisuusvirastolle Emsalle, jonka toivotaan tiedottavan vioista eri maihin.
Pelastusrenkaita vähän, liivejä paljon
Pelastusrenkaiden osuus on laivoissa pieni verrattuna pelastusliiveihin. Pelastusliivit pitää löytyä jokaiselle, renkaita käytetään vain hätätilanteessa, jos esimerkiksi putoaa mereen.
- Esimerkiksi 2 500 matkustajan aluksella pitää olla noin 3 000 pelastusliiviä, mutta pelastusrenkaita on vain muutamia kymmeniä, kertoo merenkulun ylitarkastaja Juha-Matti Korsi Merenkulkulaitoksesta.
Pelastusliivit ovat laivoissa yleensä sinetöidyissä laatikoissa. Pelastusrenkaat sen sijaan ovat laidoilla, josta ne on helppo ottaa nopeasti käyttöön.
Suomessa pelastusliivien ja -renkaiden kunto ja määrä tarkastetaan kerran vuodessa.
YLE Uutiset