Tulvista kärsivä Britannia syynää siltansa
Britannian tulva-alueilla tarkastetaan siltojen turvallisuutta. Poliisi ja armeija arvioivat parhaillaan yli 1 800 sillan turvallisuutta Cumbrian alueella Pohjois-Englannissa. Poliisin mukaan epävarmuus siltojen turvallisuudesta on lamauttanut liikenteen.
Kuusi siltaa on jo sortunut Cumbrian alueella ja myös Calvan sillan pelätään sortuvan Workingtonissa, kertoo BBC. Poliisi on sulkenut sillan ja eristänyt lähialueet.
Englannin luoteisosassa sijaitseva Cumbrian kreivikunta on viime päivinä kärsinyt ennätyksellisistä tulvista. Cumbriassa mitattiin perjantaina ennätyksellinen vuorokauden sademäärä, 314 milliä.
Rankkasateiden nopeasti nostattamat tulvat jättivät satoja ihmisiä saarroksiin ja heitä jouduttiin pelastamaan talojen katoilta sekä rakennusten ikkunoista. Yksi poliisi kuoli sillan romahtaessa. Hän oli ollut ohjaamassa liikennettä pois sillalta.
Tulvien alle on jäänyt yhteensä noin 1 300 kotia, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC. Alueen ihmisilllä on edessään jo neljäs yö poissa kodeistaan, sillä tulvien alle jääneet alueet ovat yhä eristettyinä ja useat tiet ovat kulkukelvottomia.
Sateen ennustetaan jatkuvan rankkana ympäri Britanniaa myös lähipäivinä. Uudet sateet jäänevät kuitenkin kauas perjantain ennätyslukemista. Lisäsateet kuitenkin voivat nostaa edelleen jokien vedenpintaa ja pitkittää tulvia. Tällä hetkellä voimassa on yhä 17 tulvavaroitusta Englannin pohjoisosassa sekä Skotlannissa ja Walesissa.
Irlannissakin tulvii rajusti
Irlanti painiskelee vuosikymmeniin rankimpien tulviensa kanssa. Irlannin länsi- ja eteläosia koettelevat tulvat eivät ole vaatineet uhreja, mutta ne ovat häätäneet ihmisiä kodeistaan ja vahingoittaneet vesihuoltojärjestelmää. Teitä on suljettu ja junavuoroja peruttu.
Ympäristöministeri John Gormleyn mukaan avustustyöt ovat käynnissä. Tärkeintä on järjestää ihmisille tilapäismajoitusta sekä toimittaa alueelle puhdasta juomavettä.
AFP, AP