yle.fi


Olet tässä

Kiinan merkittävin toisinajattelija 11 vuodeksi vankeuteen

julkaistu 25.12.2009 klo 04:36, päivitetty 26.12.2009 klo 20:59
Mielenosoittajia

Toisinajattelija Liu Xiaobon oikeudenkäynnin ulkopuolelle 23. joulukuuta kerääntyneet ihmiset jakoivat keltaisia nauhoja, jotka symboloivat läheisten paluuta kotiin. Aktivistit toivoivat myös Liu Xiaobon pääsevän vapaaksi.

Kuva: Reuters-TV

Kiinan merkittävin toisinajattelija Liu Xiaobo on tuomittu 11 vuoden vankeusrangaistukseen valtion vastaiseen toimintaan yllyttämisestä.

Liun tuomio luettiin perjantaina pekingiläisessä tuomioistuimessa.

53-vuotias kirjailija vangittiin viime vuonna samoihin aikoihin, kun osittain hänen kirjoittamansa kansalaisoikeuksia vaatinut vetoomus julkaistiin. Sen allekirjoittajien joukossa oli Kiinan johtavia älykköjä, ja se sai mittavaa maailmanlaajuista huomiota.

Lukuisat kansainväliset tahot ovat vedonneet Kiinan viranomaisiin Liun vapauttamiseksi. Hänen vapauttamistaan ovat vaatineet muun muassa kirjailijat Salman Rushdie ja Umberto Eco. Kiina on torjunut vetoomukset jyrkästi ja ilmoittanut, että kyse on sen sisäisiin asioihin sekaantumisesta.

Liu on entinen yliopiston professori ja kirjallisuuskriitikko. Hän on ollut aiemmin vankilassa vuoden 1989 demokratialiikkeen tukemisesta.

Reuters, AP, AFP, YLE Uutiset

Jatka tästä