yle.fi


Olet tässä

Hollanti hakee sata adoptiolasta Haitista

julkaistu 19.1.2010 klo 09:58, päivitetty 20.1.2010 klo 09:24

Hollantilaiset adoptiotoimistot ja viranomaiset ovat lähettäneet tilauslentokoneen Haitiin hakemaan yli sata adoptioprosessissa olevaa lasta. Alankomaiden oikeusministeriö tähdentää, että kaikki 109 lasta kuuluivat adoptoitaviin jo ennen viikko sitten sattunutta maanjäristystä.

Adoptoitavat lapset olivat oikeusministeriön mukaan joka tapauksessa tulossa Hollantiin kahden arvovaltaisen adoptiojärjestön välityksellä.

- Emme suinkaan poimi lapsia kaduilta ja tuo heitä Hollantiin adoptoitavaksi, sanoi ministeriön tiedottaja Patrick Mikkelsen uutistoimisto AP:lle. Oikeusministeri Ernst Hirsch Ballin suostui siihen, että adoptointia nopeutetaan maanjäristyksen takia.

Toinen adoptiojärjestö kertoi, että lapsia noutamassa olevassa koneessa on lääkintähenkilöstöä ja psykologi huolehtimassa lapsista. Lisäksi trauma-asiantuntija tapaa heidät koneen palattua Hollantiin.

Lapsista yhdeksälle ei ollut vielä päätetty adoptiovanhempia. Heidät sijoitetaan toistaiseksi sijaisvanhemmille. Puolella lapsista puuttuivat matkustusasiakirjat, kun maanjäristys tapahtui ja loput odottivat haitilaisen tuomioistuimen adoptiolupaa.

Adoptiot Haitista Alankomaihin eivät ole harvinaisia. Toissa vuonna näitä adoptioita oli 91.

Ranska osin seuraamassa esimerkkiä

Adoptioprosessissa olevat ranskalaisvanhemmat ovat kehottaneet viranomaisia Hollannin tavoin nopeuttamaan adoptioita Haitista. Ranskan ulkoministeriö on ilmoittanut, että ainoastaan jos adoptiopaperit ovat valmiit lapset tuodaan Ranskaan "niin pian kuin mahdollista".

Haiti on Ranskan tärkein adoptioiden lähtömaa. Toissa vuonna sieltä adoptoitiin 731 ja vuonna 2007 403 lasta.

Myös Italian viranomaisille on tulvinut pyyntöjä tuoda lapsia maanjäristyksen koettelemasta Haitista. Italiassa ei kuitenkaan ole tällä hetkellä keskeneräisiä haitilaislasten adoptiotapauksia.

AP

Jatka tästä