Saabin lakkauttaminen näyttää jo varmalta
Kuva: YLE
Ruotsalainen autonvalmistaja Saab lakkautetaan, sanoo General Motorsin toimitusjohtaja Ed Whitacre Ruotsin radion haastattelussa. Whitacren mukaan päätös toiminnan alasajosta on periaatteessa tehty, mutta ovi pidetään silti auki viime hetken ratkaisuille.
Ruotsalainen Dagens Industri siteeraa puolestaa General Motorsin varatoimitusjohtajaa Bob Lutzia, jonka mukaan mikään Saabista tehdyistä tarjouksista ei ole yhtiön kannalta parempi kuin Saabin alasajo.
GM on jo käytännössä aloittanut Saabin tuotannon alasajaon.
Ruotsin elinkeinoministeriön edustajat ovat parhaillaan Detroitissa Yhdysvalloissa tapaamassa GM:n edustajia. Ruotsin elinkeinoministeriön valtiosihteerin Jöran Hägglundin mukaan neuvottelut Saabin kohtalosta eivät kuitenkaan vielä olisi ohi. Ruotsin radion haastatteleman Hägglundin mukaan General Motors pohtisi vielä hollantilaisen Spykerin tarjousta ostaa Saabin tuotanto.
Uutistoimisto AFP:n mukaan GM lupaa asiasta lisätietoja myöhemmin tällä viikolla.
YLE Uutiset, AFP