Testitulos: Etelämantereen merialue yhä jäinen
Merivesi Etelämantereen jääpeitteen alla ei ole osoittanut merkkejä lämpenemisestä, vaikka ilmastonmuutoksen on pelätty johtavan siihen. Alueella tehtyjen testien mukaan alueen jääpeitteen alla oleva vesi on yhä lähellä jäätymispistettä.
10 jäälautan irtoamista Etelämantereen pohjoisosasta on pidetty meriveden lämpenemisen aiheuttamana. Norjan jäätikköinstituutin edustajan Ole Anders Noestin mukaan merivesi on kuitenkin hyvin kylmää.
Tutkimukset tehtiin poraamalla kolmereikää Fimbulin jääpeitteeseen. Kyseisen jääpeitteen paksuus vaihtelee 250 metrin ja 400 metrin välillä.
Alustava tutkimustieto on hyvä uutinen verrattuna aiempiin viitteisiin napa-alueiden lämpenemisestä, ja saattaa kertoa jotain siitä miten Etelämanner reagoi ilmastonmuutokseen. Etelämantereen osittainenkin sulaminen riittäisi nostamaan meren pintaa useilla metreillä.
Norjan jäätikköinstituutin tutkimusten tulokset kerätään osaksi hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n seuraavaa raporttia.
Reuters