yle.fi


Olet tässä

Brittisotilaat rähisivät ja pahoinpitelivät Kanarialla

julkaistu 9.2.2010 klo 20:39, päivitetty 10.2.2010 klo 06:12

Kuusi brittisotilasta on pidätetty Kanarialla Lanzaroten saarella heidän riehuttuaan paikallisessa ravintolassa. Sotilaiden aloittamassa rähinässä loukkaantui kuusi ihmistä.

Espanjan viranomaisten mukaan sotilaat olivat yrittäneet varastaa pullon viiniä paikallisesta ravintolasta lauantai-iltana. Sotilaita oli yhteensä kahdeksan. Ravintolan työntekijät yrittivät estää heitä, jolloin tappelu alkoi.

Paikallisten viestinten mukaan ravintola oli täynnä asiakkaita välikohtauksen sattuessa. Silminnäkijöiden mukaan sotilaat hyökkäsivät yhteistoimin ravintolan omistajan ja yhden asiakkaan kimppuun. Viisi sotilaista pidätettiin illalla, yksi sunnuntaiaamuna.

Espanjalaisen El Pais -lehden mukaan sotilaat sylkivät poliisiauton sisällä, pilkkasivat poliiseja ja sanoivat brittikonsulaatin hoitavan heidät pois putkasta.

Sotilaita syytetään pahoinpitelystä, irtaimiston tuhoamisesta ja viranomaisen vastustamisesta. Oikeusistunto käydään Lanzarotella, jossa miehet ovat olleet pidätettyinä lauantaista asti.

Sotilaat kuulivat brittiarmeijan jalkaväen Welsh Guards -rykmenttiin. Britannian puolustusministeriön mukaan sotilaita saattavat odottaa kurinpitotoimet, kertoo BBC.

AP, YLE uutiset

Jatka tästä