yle.fi


Olet tässä

EU:lta Romanialle lisäaikaa suitsia alijäämää

julkaistu 8.2.2010 klo 18:49

EU-komissio antoi maanantaina Romanialle vuoden lisäaikaa paikata julkisen talouden alijäämää. Vuoteen 2012 mennessä alijäämä saa olla korkeintaan kolme prosenttia bruttokansantuotteesta. Takarajan siirtoa perustellaan talouskriisillä.

-Romania on vuoden kuluessa yrittänyt vakavasti rajoittaa budjettivajeen pahenemista ja säilyttää makrotaloudellisen vakauden, sanoi talouskomissaari Joaquin Almunia.

- Taloudellinen tilanne on pahentunut sen jälkeen, kun alkuperäiset suositukset annettiin, ja tämä oikeuttaa takarajan siirtämisen vuodella.

EU kehotti heinäkuussa Romaniaa paikkaamaan budjettivajeensa hyväksyttäviin rajoihin vuoteen 2011 mennessä. Talouskriisi kuitenkin rokotti Romanian taloutta viime vuonna noin seitsemällä prosentilla, vaikka ennusteet lupailivat vain neljän prosentin taantumaa.

Julkisen talouden alijäämän arvoidaan viime vuonna yltäneen 7,8 prosenttiin bruttokansantuotteesta.

Takarajan siirto on jo toinen myönteinen uutinen maalle viime viikkoina. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ja EU ilmoittivat viime kuussa, että ne jatkavat kriisiavun antamista Romanialle.

AFP

Jatka tästä