Toimittajajärjestö: Jansan syytteet YLEä kohtaan järjettömiä
Toimittajat ilman rajoja -järjestö tuomitsee kovin sanankääntein Slovenian entisen pääministerin Janez Jansan YLEä kohtaan nostamat rikossyytteet. Slovenian valtio on yhtynyt syytöksiin, mitä järjestön mielestä ei EU-maassa pitäisi tapahtua.
YLE esitti toimittaja Magnus Berglundin tekemän MOT-ohjelman syyskuussa 2008. Ohjelmassa Jansaa syytettiin sekaantumisesta Slovenian ja Patria-yhtiön asekauppoihin. Jansa ja eräät slovenialaiset upseerit olisivat ohjelman mukaan saanut kaupan yhteydessä lahjuksia.
Jansa on nostanut Berglundia ja YLEä vastaan herjauksesta siviilikanteen vaatien 1,5 miljoonan euron korvauksia. Slovenian valtio puolestaan on nostanut rikoskanteen ja vaatii toimittajalle enintään kuuden kuukauden vankeustuomiota. YLE on omalta osaltaan kiistänyt syytteet.
Toimittajajärjestön mukaan Jansa olisi voinut yksinkertaisesti kiistää syytteen. 1,5 miljoonan korvausvaatimus on kohtuuton. Jos ohjelma herjasi Jansaa väärillä väitteillä, Slovenian viranomaiset olisivat voineet tuoda oikeat tositteet julkisuuteen. Jos tositteita ei ollut esittää, ohjelma oli aiheellinen, eikä syytöksiin ole aihetta.
Slovenian valtion sekaantuminen lehdistönvapautta rajoittavaan oikeuskanteeseen on asia, jollaista järjestön mielestä ei EU:n jäsenvaltiossa pitäisi lainkaan tapahtua.
Järjestö huomauttaa, että rikossyytteen laillisuusarvioinnin tehnyt Slovenian oikeusministeriö totesi alkuperäisen syytteen perusteettomaksi. Siviilikanne taas on vireillä Nove Meston kaupungin oikeusistuimessa, jonka puheenjohtaja on korkea-arvoisen, Patria-juttuun sekaantuneen upseerin vaimo.
Toimittajat ilman rajoja ihmettelee, miksi suomalaisen TV-yhtiön tekemää ja Suomessa esitettyä ohjelmaa puidaan slovenialaisessa oikeusistuimessa. Suomessa olisi myös ollut asiaan kykeneviä oikeusistuimia.
YLE Uutiset