USA:n Rove on ylpeä vesikidutuksesta
Yhdysvaltain ex-presidentti George Bushin neuvonantaja puolustaa vahvasti terroristiepäiltyjen kuulustelutapoja. Vesikidutusta ei voi todella pitää kidutuksena, Bushin läheisin neuvonantaja Karl Rove sanoi BBC:n televisiohaastattelussa.
Roven mukaan kuulustelutavat auttoivat estämään terrori-iskuja. Hän sanoi BBC:lle olevansa ylpeä, että menettely sai terroristit murtumaan.
Viime vuonna nykyinen presidentti Barack Obama kielsi vesikidutuksen, missä kuulusteltavan päälle kaadetaan vettä hukkumistunteen aikaansaamiseksi. Menettelyä on myönnetty käytetyn kolmelle al-Qaidaan kuuluvalle.
Karl Rove sanoo, että vesikidutuksen käyttö istui sekä sisäisiin ohjeisiin että Yhdysvaltain lakiin.
- Olen ylpeä, että pidimme maailman turvassa näillä menettelyillä, mies alleviivasi.
Rove on hiljattain kirjoittanut muistelmansa, jossa ylistää Bushin aikakautta maan presidenttinä.
YLE Uutiset