Valeuutinen Venäjän hyökkäyksestä aiheutti paniikin Georgiassa
Uutisessa käytettiin arkistokuvaa venäläisistä joukoista etenemässä Georgiaan elokuussa 2008.
Kuva: EPA / Zurab Kurtsikidze
Georgialaisen televisiokanavan valeuutinen Venäjän hyökkäyksestä Georgiaan ajoi hätääntyneet ihmiset kaduille ja tukki puhelinlinjat. Kanavan mukaan uutisessa varoitettiin "mahdollisista tapahtumista" - mutta maininta meni monelta ohi.
Imedi TV -kanava uutisoi lauantaina, että Venäjän armeijan panssarivaunut ovat tunkeutuneet Georgian pääkaupungin Tbilisin kaduille. Uutisen mukaan presidentti Mihail Saakashvili oli surmattu ja Georgian lentokenttiä ja satamia oli pommitettu.
Uutisen alussa kerrottiin, että insertti "imitoi mahdollisia tapahtumia". Insertissä käytettiin arkistokuvia vuodelta 2008, jolloin Venäjän panssarivaunut vyöryivät Tbilisin lähelle. Insertin sisällä ei kuitenkaan ollut mainintaa tietojen valheellisuudesta.
Georgian sisäministeriön mukaan uutinen aiheutti valtavan paniikin. Ihmisten hätääntyneet puhelut omaisilleen tukkivat puhelinverkon. Interpress-uutistoimiston mukaan uutinen aiheutti useita sydänkohtauksia.
Gorin kaupungissa sadat ihmiset pakenivat kodeistaan ja ryntäsivät kauppoihin ostamaan elintarvikkeita ja muita selviytymisvälineitä. Gori kärsi vuoden 2008 viisipäiväisestä sodasta pahiten.
Uutinen levisi myös Venäjällä. Moskovassa Echo Moskvy -radiokanava keskeytti ohjelmistonsa kertoakseen uutisen, ja uutistoimisto Interfax uutisoi Venäjän armeijan "epäillystä" hyökkäyksestä Georgiaan.
Myöhemmin lauantaina kanava pahoitteli aiheuttamaansa paniikkia.
- Halusimme vain osoittaa, miltä Georgian historian synkin päivä voisi näyttää, kanavan edustaja sanoi suorassa lähetyksessä.
Imedi TV tunnetaan hallitusta ja Saakashvilia tukevista ohjelmistaan, ja lauantain valeuutinen tulkittiin kritiikiksi oppositiota kohtaan. Opposition edustajat tapasivat hiljattain Venäjän pääministerin Vladimir Putinin Moskovassa.
Saakashvilin tiedottajan mukaan uutisointi ei täyttänyt hyvän journalismin kriteereitä, koska siitä ei selvästi käynyt ilmi, että kyse on simulaatiosta.
Kymmenet suuttuneet georgialaiset kokoontuivat lauantaina kanavan toimistolle. Opposition edustaja Nino Burjanadze nimitti valeuutisointia iljettäväksi.
Reuters, AFP