Yli satatuhatta marssi rauhallisesti Bangkokissa
Tilanne Thaimaan pääkaupungissa Bangkokissa on pysynyt rauhallisena kymmenien tuhansien mielenosoittajien marssista huolimatta. Thaimaan entisen pääministerin Thaksin Shinawatran punapaitaiset kannattajat vaativat maan nykyisen hallituksen eroa ja uusia vaaleja.
Yli sadantuhannen mielenosoittajan marssi Thaimaan pääkaupungissa Bangkokissa on sujunut rauhallisesti. Punapaitaiset mielenosoittajat vaativat hallituksen eroa ja valmistautuvat ottamaan käyttöönsä uusia keinoja, jollei pääministeri suostu vaatimuksiin maanantaihin mennessä.
Mielenosoittajat, Thaimaan entisen pääministerin Thaksin Shinawatran kannattajat, vaativat maan nykyisen hallituksen eroa ja uusia vaaleja. Protestoijien mielestä nykyinen pääministeri Abhisit Vejjajiva nousi valtaan vuonna 2008 epädemokraattisin keinoin. Mielenosoituksen järjestäjät ovat antaneet hallitukselle maanantaihin asti aikaa toteuttaa vaatimukset. Tämän jälkeen mielenosoittajat ovat valmiit kiristämään protestejaan.
Mielenosoittajat ovat marssineet sunnuntaina kaupungin keskustassa ja esittäneet vaatimuksia iskulausein ja kyltein. Vaatimuksia on esitetty erityisesti hallituksen rakennusten lähistöllä.
Poliisin ja järjestäjien mukaan Bangkokin kaduilla mieltään on osoittanut sunnuntain aikana yli 100 000 ihmistä. Järjestäjät olivat kertoneet odottavansa paikalle päivän aikana jopa miljoonaa mielenosoittajaa.
Kaduilla partioi 50 000 poliisia ja sotilasta. Pääministeri Abhisit on luvannut olla käyttämättä voimatoimia. Samalla hän on myös kieltäytynyt eroamasta ja hajottamasta parlamenttia.
Ainakin 35 maata on antanut kansalaisilleen Thaimaata koskevan matkustusvaroituksen. Suomen ulkoministeriö on kehottanut suomalaisia välttämään mielenosoitusalueita ja seuraamaan uutisia.
Armeija kaappasi vallan korruptiosta syytetyltä Thaksin Shinawatralta vuonna 2006. Thaimaa on ollut vallankaappauksen jälkeen jakautunut Thaksinia vastustaviin keltapaitoihin ja häntä kannattaviin punapaitoihin. Thaksin puhui sunnuntaina mielenosoittajille videoyhteyden kautta. Thaksin elää maanpaossa Dubaissa, ja Bangkok Postin mukaan hän matkusti lauantaina Sveitsiin tyttäriensä luokse.
Punapaitojen edellinen mielenosoitus huhtikuussa muuttui väkivaltaiseksi. Tuolloin kaksi ihmistä kuoli ja kymmeniä loukkaantui.
Reuters, AP, AFP