Irakissa poikkeuksellisen verinen päivä
Seitsemäntoista Irakin turvallisuusjoukkojen jäsentä sai torstaina surmansa useassa eri hyökkäyksessä. Väkivallan on pelätty lisääntyvän yhdysvaltalaisjoukkojen vetäytymisen alla. Myös vaikeudet hallituksen muodostamisessa saattavat lisätä kapinallisten iskuja.
Irak on viime kuukausina elänyt rauhallisemmassa ilmapiirissä kuin koskaan seitsemän vuotta sitten alkaneen Yhdysvaltain johtaman koalition hyökkäyksen jälkeen. Torstai oli kuitenkin harvinaisen väkivaltainen päivä.
Neljässä eri kapinallisten hyökkäyksessä eri puolilla maata sai surmansa yhteensä seitsemäntoista turvallisuusjoukkojen miestä. Pahin oli Bagdadin sunni-kaupunginosassa Azamiayahissa tehty hyökkäys keskellä päivänvaloa.
Yhteensä kymmenen ihmistä menetti henkensä, kun kapinalliset avasivat tulen tarkistusasemalla, ja hetkeä myöhemmin räjäyttivät kolme tienvarsipommia. Lisäksi ainakin viisitoista ihmistä haavoittui.
Väkivallan pelätään taas lisääntyvän
Uutta väkivalta-aaltoa on aavisteltu Yhdysvaltain joukkojen vetäytymisen alla. Yhdysvaltojen ja Irakin välisen sopimuksen mukaan Yhdysvaltojen taistelujoukot lähtevät Irakista elokuun loppuun mennessä, ja maahan jää vain 50 000 yhdysvaltalaissotilasta. Heidän on määrä vetäytyä vuoden 2011 loppuun mennessä.
Yhdysvaltain varapresidentti Joe Biden tosin vakuutti torstaina NBC-televisiokanavan ohjelmassa, että mitään uutta väkivalta-aaltoa ei ole näkyvissä. - En tietenkään voi taata mitään, mutta pidän vakavan väkivallan mahdollisuutta pienenä, hän sanoi ja toivotti amerikkalaissotilaat tervetulleiksi kotiin.
Kapinallisten on pelätty käyttävän hyväkseen myös tämänhetkistä valtatyhjiötä. Neljä kuukautta vaalien jälkeen Irakiin ei ole kyetty muodostamaan hallitusta.
Ruotsalaisturisteja on jäänyt Irakiin jumiin matkailuyritys Flyhome:n konkurssin seurauksena. Yritys teki konkurssin torstaina, ja samalla ilmoitettiin Irakissa ja Libanonissa olevan yhteensä noin 1 100 ruotsalaista turistia. Heidän pitää itse järjestää kotiinpaluunsa.
AFP, AP, YLE uutiset