yle.fi


Olet tässä

Kylät roihuavat Venäjän metsäpaloissa

julkaistu 30.7.2010 klo 07:29, päivitetty 31.7.2010 klo 09:13

Eri puolilla läntistä Venäjää riehuvat metsäpalot ovat tuhonneet useita kyliä. Ainakin 29 ihmistä on kuollut paloissa ja tuhansia on evakuoitu. Kuolleista ainakin kolme on palomiehiä. Yli 1 100 rakennusta on palanut.

Raju helle on jatkunut Venäjällä jo viisi viikkoa, eikä maassa ole ollut yhtä kuumaa kesää 130:een vuoteen.

Pahin metsäpalotilanne on Nizhni Novgorodin alueella Moskovan itäpuolella ja Voronezin alueella maan eteläosassa. Metsäpalot ympäröivät Voronezin kaupunkia kolmelta ilmansuunnalta. Tuhansia ihmisiä, muun muassa 600 lapsen kesäleiri ja paikallisen sairaalan 900 potilasta on evakuoitu.

Myös Rjazanissa, Moskovan kaakkoispuolella evakuoitiin 1 200 lapsen kesäleiri. Lisäksi toista tuhatta paikallista asukasta siirrettiin turvaan etenevien palojen tieltä.

Viranomaiset ovat katkaisseet Voronezin alueen halki kulkevan Donin moottoritien sadan kilometrin matkalla, koska tienvarren metsät paloivat.

Pääministeri Vladimir Putin peruutti palotilanteen vuoksi tapaamisensa ja lensi Nizhni-Novgorodiin. Putin vieraili Ylä-Verejan kylässä, jonka tuli nielaisi alle tunnissa. Putin nähtiin televisiossa rauhoittelemassa naisia ja antamassa poskisuudelmia. Hän lupasi runsaita korvauksia ja vakuutti, että uudet talot saadaan pystyyn talveen mennessä.

Moskovan etelä- ja itäpuolella raivoaa useita suuria turvesuopaloja, jotka tuovat savua pääkaupunkiin. Palot eivät Venäjän hätätilaministeriön mukaan uhkaa itse kaupunkia. Maan rautatieyhtiö varoittaa kuitenkin, että junaliikenne Moskovasta kaakon suuntaan voidaan joutua katkaisemaan.

Lämpötilat lähes kaikkialla Venäjän länsi- ja keskiosissa ovat nousseet reilusti yli 30 asteen jo viiden viikon ajan. Kyseessä on Venäjän pahin kuivuuskausi lähes 40 vuoteen.

Reuters, AFP, Itar-Tass, RIA Novosti

Jatka tästä