Tutkijat selvittävät amerikkalaisten mielialavaihteluja Twitterillä
Yhdysvaltalaistutkijoiden mukaan Twitter paljastaa, millä tuulella amerikkalaiset ovat kansakuntana. Bostonilaisen yliopiston tutkijat kehittivät yhteisöpalveluun perustuvan mielialakartan, jolla he mittaavat kansan tunnetiloja.
Amerikkalaiset Twitterin käyttäjät ovat onnellisimmillaan sunnuntaiaamuisin. Onnettomimpia ihmiset näyttävän olevan torstai-iltaisin. Yhteisöpalvelun käyttäjät ovat tutkijoiden mukaan tyytyväisiä aamulla, synkkiä puolenpäivän jälkeen, mutta piristyvät iltaa kohti mentäessä. Viikonloppuisin hymyillään enemmän kuin keskellä viikkoa.
Northeastern Universityn tutkijat kokosivat mielialakartan keräämällä Twitter-viesteistä avainsanat ja luokittelemalla viestit eri tunteita kuvaaviin luokkiin. Tämän jälkeen 300 miljoonasta viestistä eroteltiin joko surulliset tai iloiset kommentit. Tutkijat myös paikansivat, mistä päin Yhdysvaltoja viestit olivat peräisin.
Twitterin perusteella Yhdysvaltain tyytyväisimmät ihmiset löytyvät Miamista, Kaliforniasta ja maan etelävaltioista.
Yhdysvaltalaistutkijat myöntävät, että tutkimus ei ole kovinkaan tieteellinen. Twitteriä käyttävät tavallisesti tekniikkaan mieltyneet kaupunkilaiset, jotka eivät ole sattumanvaraisesti valittu joukko amerikkalaisia.
Reuters