Iranin ensimmäistä ydinvoimalaa ladataan
Kuva: EPA / ABEDIN TAHERKENAREH
Iranin ensimmäiseen ydinvoimalaitokseen on alettu ladata ydinpolttoainetta. Iran valmistautuu tapauksen kunniaksi kansanjuhliin – onhan voimalaa rakennettu ja parikymmentä vuotta. Polttoaineen lataaminen on tärkeä askel laitoksen käynnistämisessä.
Tämän jälkeen vie seitsemästä kahdeksaan päivää, että polttoaine on siirretty reaktoriin ja vielä kuukauden päivät varsinaiseen sähkön toimittamiseen.
Venäjä on auttanut Irania Bushehrin ydinvoimalan rakentamisessa. Venäjä on vannonut huolehtivansa laitoksen turvallisuudesta sekä siitä, ettei polttoainetta kulkeudu ydinaseohjelmaan, josta Iran on jatkuvien epäilyjen alla. Käytetyssä ydinpolttoaineessa on ydinaseen rakennusaineeksi tarvittavaa plutoniumia.
Voimalan rakennustyöt kärsivät pitkään teknisistä viivästyksistä. Lauantain ensilatauksen kunniaksi on suunniteltu kansallisia juhlallisuuksia eri puolilla Irania.
Israelin ulkoministeriö ilmoittaa, ettei Iranin ydinreaktoria voida hyväksyä, koska Iran rikkoo törkeällä tavalla monia kansainvälisiä sopimuksia. Israel vaatii, että kansainvälistä painostusta tehostetaan, jotta Irania estettäisiin rikastamasta uraania.
AP