Mosambik peruu leivän hinnan korotukset
Useita autoja poltettiin Mosambikin pääkaupunki Maputon lähiöissä 1. syyskuuta, kun ruuan hinnannoususta suuttuneet ihmiset mellakoivat kadulla.
Kuva: Antonio SIlva / EPA
Mosambikin hallitus on purkanut päätöksensä leivän hinnan korotuksesta. Viime viikolla tehty päätös 30 prosentin hinnan noususta sai aikaan väkivaltaisia mellakoita pääkaupungissa Maputossa, jossa kolmen päivän aikana kuoli 13 ihmistä.
Mosambikin hallitus päätti tiistaina, että se luopuu hinnan nostosta ja palauttaa viljalle maksettavat tukiaiset ennallaan. Samalla hallitus perui valtion ylimpien virkamiesten palkankorotukset ja rajoitti matkustusbudjetteja ulkomaille.
Eteläisen Afrikan itäreunalla oleva Mosambik on yksi maailman köyhimmistä valtioista. Se joutuu tuomaan valtaosan tarvitsemastaan viljasta ulkomailta.
Mosambikin hallitus totesi aiemmin, että se on voimaton viljan hinnan nousun edessä, sillä korotuspaine johtuu eri puolilla maailmaa lisääntyneestä kuivuudesta ja Venäjän maastopalojen aiheuttamasta viljapulasta. Venäjä on maailman kolmanneksi suurin vehnän viejä, mutta se keskeytti viennin loppukesästä turvatakseen oman käyttönsä.
YK huolissaan köyhien ruokahuollosta
YK:n erityisedustaja Olivier De Schutter totesi tiistaina, että maailman köyhimpien valtioiden ruokahuolto on yhä erittäin haavoittuvainen. Hänen mielestään valtiot eivät ole oppineet mitään kahden vuoden takaisesta vastaavasta tilanteesta, jolloin viljapula sekoitti maailmanmarkkinoita.
De Schutterin mukaan rikkaimmat valtiot eivät ole täyttäneet lupauksiaan avun toimittamisesta köyhille. Kehitysmaat puolestaan ovat edelleen yhtä riippuvaisia tuontiviljasta kuin aiemminkin ja maksavat tuonnin muiden raaka-aineiden viennillä. Esimerkiksi vehnän hinta on noussut vuodessa 70 prosenttia. YK näkee, että hintapaineet nostavat jännitystä mm. Egyptissä ja Syyriassa.
Reuters,AP