yle.fi


Olet tässä

Mosambikissa yhä levotonta

julkaistu 4.9.2010 klo 12:22, päivitetty 4.9.2010 klo 12:38
Sotilaat hillitsevät mellakoita Maputon kaupungissa Mosambikissa.

Kuva: Antonio Silva / EPA

Mosambikissa ruoan hinnannousua vastustavien mielenosoittajien ja poliisin yhteenotot ovat jatkuneet. Lauantaiyönä poliisi ja mielenosoittajat kahakoivat lähellä pääkaupungin Maputon lentokenttää, maan radio kertoo.

Yön levottomuuksien ei tiedetä vaatineen uhreja. Radion mukaan poliisi pidätti 20 ihmistä ja aamuun mennessä levottomuudet olivat laantuneet.

Perjantai-iltana kolme poliisia loukkaantui Maputossa, kun mielenosoittajat kivittivät heitä, poliisi kertoo. Chimoion kaupungissa puolestaan kuusi mielenosoittajaa loukkaantui, kun poliisi ampui väkijoukkoa kumiluodeilla ja kyynelkaasulla.

Mosambikissa puhkesi rajuja levottomuuksia keskiviikkona, kun leivän hintaa nostettiin kolmanneksella. Myös useiden muiden peruselintarvikkeiden hintoja korotettiin. Kaikkiaan levottomuuksissa on viranomaisten mukaan kuollut kymmenen ihmistä ja loukkaantunut yli 440.

Mosambikin hinnankorotusten taustalla on vehnän maailmanmarkkinahinnan nousu. YK arvioi, että ruoan hinta on korkeimmillaan kahteen vuoteen. Mosambikin oppositio on arvostellut hallitusta kyvyttömyydestä huolehtia muuttuneesta taloustilanteesta.

AP, AFP, YLE Uutiset

Jatka tästä