yle.fi


Olet tässä

Pelihimo huolestuttaa tanskalaisissa päiväkodeissa

julkaistu 21.4.2011 klo 10:20, päivitetty 21.4.2011 klo 12:47

Tanskalaiset lastentarhat ovat huolissaan kannettavien pelikonsolien suosiosta, kertovat tanskalaisviestimet. Laajan selvityksen mukaan 40 prosentilla päiväkotilapsista on tapana tuoda käsikonsoli mukanaan päiväkotiin. Kolmasosa hoitopaikoista on kieltänyt ne kokonaan, sillä yksikseen pelaavien pelätään eristäytyvän.

Tanskan television haastattelemat tutkijat kiistelevät siitä, voiko tapa alkaa määrittää lapsen sosiaalista elämää, kun neljä kymmenestä eristäytyy tarhassa näyttöruudun taakse. Toisaalta tutkijat arvostelevat käyttökieltoa korostamalla digitaalisen median hyviä kehitysvaikutuksia.

Lastentarhat kuitenkin perustelevat Nintendojen ja muiden käsikonsolien kieltoa myös sillä, että ne jakavat lapset kahteen luokkaan ja lisäävät vanhempien paineita hankkia laite omalle lapselleen.

YLE Uutiset

Jatka tästä