yle.fi


Olet tässä

Ruotsalaistoimittajat 11 vuodeksi vankeuteen

julkaistu 27.12.2011 klo 09:31, päivitetty 27.12.2011 klo 13:08
Yhdistelmäkuvassa ovat toimittaja Martin Schibbye (vas.) ja valokuvaaja Johan Persson.

Toimittaja Martin Schibbye ja valokuvaaja Johan Persson.

Kuva: Kontingent Agency / EPA

Etiopialainen tuomioistuin on tuominnut kaksi ruotsalaistoimittajaa 11 vuodeksi vankeuteen. Tuomioistuin totesi aiemmin kaksikon syylliseksi terroristijärjestön avustamiseen ja laittomaan maahantuloon.

Toimittaja Martin Schibbye ja valokuvaaja Johan Persson saivat tuomionsa tiistaina.

- Oikeus on tuominnut vastaajat 11 vuodeksi vankeuteen. Olemme kuulleet molempia osapuolia, ja uskomme, että tämä on sopiva tuomio, tuomari Shemsu Sirgaga totesi.

Syyttäjä oli vaatinut miehille 18 vuoden ja kuuden kuukauden enimmäisrangaistusta.

Molemmat miehet seurasivat tuomaria ilmeettöminä, kun hän luki tuomion. Heidän perheenjäseniään ei ollut paikalla.

Toimittajien asianajajan mukaan hänen asiakkaansa harkitsevat tuomiosta valittamista. Valituksen tekeminen voisi kuitenkin kestää kaksikin vuotta. Armahduksen anomisesta ei ole toistaiseksi ollut puhetta.

- Armahduksen anominen tarkoittaisi rikosten tunnustamista ja niiden pyytämistä anteeksi. Tämä on tietysti vaikeaa, silloin kun pitää itseään syyttömänä. Tämä Martinin ja Johanin on ratkaistava kahden viikon sisällä, miesten asianajaja Thomas Olsson sanoo.

Oikeuden mukaan toimittajat saapuivat maahan viime kesänä tekosyillä, ja saattoivat maahan terroristijärjestönä pidetyn ONFL:n kapinallisia.

Kaksikko on myöntänyt laittoman oleskelun Etiopiassa, mutta kieltänyt terrorismiyhteydet. Schibbye ja Persson sanovat olleensa kirjoittamassa reportaasia ONFL:stä, mutta kieltävät auttaneensa sen jäseniä.

Julkisuudessa on arveltu, että vaikka miehet tuomittaisin vankeuteen, heidät saatetaan armahtaa varsin nopeasti.

Ruotsissa tuomiota pidetty poliittisena

Ruotsin hallitus on vaatinut miesten vapauttamista. Ulkomisteriön tiedottaja Anders Jorle pitää tuomiota odotettuna, mutta valitettavana. Hänen mukaansa Ruotsi on ollut asian johdosta yhteydessä Etiopiaan korkealla tasolla.

Myös Ruotsin journalistiliitto tuomitsee tuomion. Liitto pitää tuomiota poliittisena, ja vaatii hallituksen väliintuloa sen perumiseksi.

- Ruotsin hallituksen on näytettävä, että se tekee kaikkensa lehdistönvapauden tukemiseksi, liiton johtaja Jonas Nordling sanoo.

AP, Reuters, AFP

Jatka tästä