yle.fi


Olet tässä

Romney gallupsuosikki Floridan esivaalin alla

julkaistu 28.1. klo 02:44, päivitetty 28.1. klo 07:49
Mitt Romney

Kuva: EPA / Brian Blanco

Yhdysvalloissa presidenttiehdokas Mitt Romney on gallupsuosikki Floridassa ensi viikolla pidettävän republikaanisen puolueen esivaalin edellä.

Perjantaina julkaistun nettikyselyn mukaan Romneylla on kahdeksan prosenttiyksikön johto seuraavana tulevaan Newt Gingrichiin. Romneya kannatti kyselyssä 41 prosenttia, ja Gingrichia 33 prosenttia vastaajista.

Romney on kasvattanut johtoaan onnistuneiden tv-väittelyiden ansiosta.

Entisen senaattorin Rick Santorumin kannatuslukema oli 13 ja kongressiedustaja Ron Paulin viisi prosenttia.

Reutersin ja Ipsosin kyselyn virhemarginaaliksi arvioidaan noin neljä prosenttiyksikköä suuntaansa.

Republikaanit ovat yhä jakautuneita ehdokkaidensa suhteen. Kyselyn mukaan Gingrich ja Romney jakaisivat äänet kutakuinkin kahtia, jos Santorum ja Paul jättäytyisivät pois kisasta.

Reuters

Jatka tästä