yle.fi


Olet tässä

ETYJ huolissaan mediatalon jättisakosta Turkissa

julkaistu 16.9.2009 klo 17:26

ETYJ on huolissaan turkkilaisen mediayhtiön saamista jättisakoista. Veronkierrosta 2,5 miljardin dollarin (1,7 miljardin euron) sakot saanut Dogan Holding joutui viime talvena pääministeri Recep Tayiip Erdoganin hampaisiin yhdistettyään hänen puolueensa johtohahmoja korruptioskandaaliin.

Sakkojen kokoluokka on hälyttävää. Se uhkaa jo median monimuotoisuutta Turkissa, ETYJ:in lehdistönvapausedustaja Miklos Haraszti sanoo.

Istanbulissa toimiva monialayhtiö omistaa useita TV-kanavia, sanomalehtiä ja kustannustaloja.

Sakot rapsahtivat Erdoganin hallitusta kritisoineelle yhtiölle viime viikolla kolmen vuoden maksamattomista veroista. Erdogan on kieltänyt maan talousministeriön langettamassa rangaistuksessa olevan poliittista juonnetta. Viime helmikuussa yhtiö sai puolen miljardin dollarin sakot osakekaupoissa ilmenneiden epäselvyyksien vuoksi.

Myös Euroopan komissio on ihmeissään sakkojen kokoluokasta. CNN:lle asiaa kommentoineen komission edustajan mukaan veronkiertoa ei tietenkään pidä sallia, mutta sakkojen pitäisi silti olla jossain suhteessa väitettyyn rikokseen. Nyt langetettu rangaistus uhkaa kokonaisen mediatalon olemassaoloa ja lehdistönvapaus on uhattuna, komission edustaja Amadeu Tardio sanoo.

AP, YLE Uutiset

Jatka tästä